“Samooborona bez oružija”, itsepuolustus ilman aseita, on Sambon ydin. Sen historia alkoi 1930-luvulla, kun Puna-armeijan eliittijoukoille alettiin opettaa judoa ja karatea taistelutaitojen kohentamiseksi. Tavoitteena oli pysäyttää aseistettu tai aseeton vastustaja mahdollisimman nopeasti. Sambo onkin yhdistelmä perinteistä venäläistä painia sekä useita ulkomaisia itsepuolustuslajeja, ja siihen haluttiin yhdistää näiden parhaat puolet. Sambossa käytetään heittoja, lukkoja ja mattokamppailua. Sambon otteluasu eroaa monista taistelulajeista sillä, että takin lisäksi käytettävissä housuissa on lyhyet lahkeet, eikä asuissa ole taitotasosta kertovia merkkejä tai vöitä.
Sambon eri versioita
Sambosta on olemassa kolme erilaista pääsuuntausta. Combat-versio kehitettiin armeijan käyttöön, ja siinä sallitaan muun muassa iskut polvilla tai päällä, sekä kuristusotteet. Jälkimmäiset sallitaan myös lajin Yhdysvalloissa harrastettavassa versiossa. Sambon urheiluversio muistuttaa vapaapainia ja judoa, tietyin sääntöihin ja asuihin liittyvin eroin. Esimerkiksi jotkin jalkalukot ovat sallittuja. Freestyle-suuntaus kehitettiin Amerikassa, ja siinä kuristusotteet ovat sallittuja, mutta lyönnit eivät. Keskeistä ovat heitot sekä tehokas maatyöskentely.
Tehokas laji
Sambon harrastaminen kasvattaa voimaa, sillä ottelijat pyrkivät jatkuvasti saamaan toisesta yliotteen. Joustavuus ja venyvyys lisääntyvät, kun kamppailijat väistävät toistensa hyökkäyksiä mielikuvituksellisin tavoin. Aerobinen kunto kohoaa, sillä otteisiin käytetään kaikkia kehon suurimpia lihasryhmiä. Otteluita varten opitut itsepuolustustaidot toimivat myös salin ulkopuolella. Kunnon lisääntymisen ja itsepuolustustaitojen lisäksi Sambo kehittää myös henkisiä kykyjä: sitkeyttä, keskittymiskykyä ja rohkeutta.