Kenjutsu tarkoittaa perinteistä japanilaista miekankäyttötaitoa, ja se on nykyisin tunnettu kamppailulaji. Kenjutsusta on olemassa satoja suuntauksia eli haaroja, jotka ovat saaneet alkunsa aina kun mestari on liittänyt opetukseen omia sovelluksia ja ideoita. Kullakin suuntauksella on omat perinteensä, harjoituksensa, metodinsa ja moraalinsa. Yhteistä eri koulukunnille ovat esimerkiksi ilman vastustajaa tehtävät taisteluharjoitukset.
Lajin taustaa
Kenjutsu on peräisin Japanin samuraiden taistelutaidoista, jotka alkoivat kehittyä taidokkaampaan ja esteettisempään suuntaan pitkän rauhan aikana, kun miekkoja ei käytetty taistelukentillä. Vanhimmat vielä nykyisin toiminnassa olevat koulukunnat ovat peräisin 1300-luvulta. Suuntauksien piirteet ovat siirtyneet eteenpäin perimätietona pääosin opetuksen kautta, sillä opetukset ja säännöt haluttiin pitää salassa. Laji yleistyi Japanissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, ja myöhemmin maailmanlaajuinen kiinnostus japanilaisia taistelulajeja kohtaan lisäsi kenjutsun suosiota Japanin ulkopuolella.
Kenjutsun ominaispiirteitä
Kenjutsussa opiskellaan taistelun henkisiä ja strategisia periaatteita, teknisiä yksityiskohtia ja ajoitusta, sekä pyritään kasvattamaan henkistä ja fyysistä voimaa. Kaikille budo-lajeille yhteinen elementti on “kata”, joka tarkoittaa ryhmässä, parin kanssa tai yksin tehtäviä harjoituksia, joissa toistetaan tiettyä hyökkäys- tai puolustustekniikkaa. Katan lisäksi kenjutsussa tehdään esimerkiksi leikkausharjoittelua, eli katkotaan bambukeppejä tai kaislamattorullia. Harjoitusvälineenä käytetään joko puista tai oikeaa miekkaa. Miekat ovat erilaisia eri koulukunnilla riippuen siitä, minkälaiset käsitykset näillä on taistelun luonteesta. Toisin kuin muissa budo-lajeissa, kenjutsun harrastajia ei erotella vyön värin mukaan.