Eskrima

Eskrima on kamppailulaji joka on peräisin Filippiineiltä, jossa se on myös kansallinen urheilulaji. Lajin nimi on peräisin espanjankielisestä miekkailua tarkoittavasta sanasta “esgrima”. Tässä taistelulajissa käytetään aseita, esimerkiksi keppejä, puukkoja ja muita teräaseita. Näiden lisäksi käytetään paljain käsin ottelua, nivellukkoja sekä erilaisia aseistariisumistekniikoita. Aseiden käyttö tekee tarpeelliseksi myös suojautumisen: versiosta riippuen pelaajilla on yllään ainakin topatut liivit ja kypärä.

Lajin taustaa

Päinvastoin kuin esimerkiksi kenjutsu, eskrima on historialtaan alempien luokkien laji. Siksi siitä ei ole säilynyt lähes minkäänlaista kirjallista tietoa. Eskrimassa yhdistyvät muinainen Intiasta peräisin oleva keppitaistelutraditio, Filippiinien omat taisteluperinteet sekä siirtomaa-ajan espanjalaiset vaikutteet. Lajin muoto on sittemmin vakiintunut, ja opetus muuttunut systemaattiseksi. Eskriman leviäminen kansainvälisesti oli hidasta, sillä sitä opetettiin pitkään vain filippiinoyhteisöissä, ja opettajia kritisoitiin perinnetaidon levittämistä ulkopuolisille. Itämaisten taistelulajien suosio on kuitenkin edesauttanut myös eskriman nousua, ja monet koulut opettavatkin useita lajeja.

Aloittelijasta mestariksi

Harjoittelu aloitetaan puukeppien kanssa, ja kun taitoa on karttunut tarpeeksi, siirrytään käyttämään teräaseita. Vasta tämän jälkeen opetellaan aseettomia tekniikoita. Teräaseiden käyttö sekä niiltä puolustautuminen ovat tärkeä tekijä eskriman suosion takana. Kansainvälisesti lajista on olemassa versioita, joissa korostetaan itsepuolustusta ja aseistariisuntaa. Mutta keskeistä on myös ajatus, että hyökkäys on paras puolustus. Aitojen machete-veitsien tai puukkojen käyttö vaatii ottelijalta rautaisia hermoja ja todellista teknistä osaamista.