Aikido

Aikido eli “harmonian tie” on Japanista lähtöisin oleva itsepuolustus- ja taistelulaji. Aikidon on kehittänyt japanilainen taistelulajien opettaja ja kehittäjä Morihei Ueshiba 1930-luvun alussa. Nimensä mukaisesti aikido pyrkii muihin taistelulajeihin verrattuna enemmän harmoniaan, sillä aikidon periaatteena ei ole vastapuolen vahingoittaminen. Aikidossa ei yleisesti ottaen kilpailla lukuun ottamatta joitakin siitä jalostuneita tyylisuuntia, kuten tomikia.

Aikidossa vastustaja pyritään taltuttamaan hänen omaa voimaansa hyväksikäyttäen. Vastustajaa ei varsinaisesti pyritä “voittamaan” vaan hänen taistelutahtonsa on tarkoitus nujertaa, jolloin saavutetaan rauha. Aikidon rauhanomaisuus on nähtävissä myös lajiin kuuluvista liikkeistä, jotka ovat huomattavasti pehmeämmät kuin monissa muissa itämaisissa taistelulajeissa. Lajina aikido sopii hyvin kaikenikäisille ja aikido-kursseja järjestetään erikseen mm. junioreille ja naisille. Aikidoon ei vaadita myöskään äärimmäisen hyvää fyysistä kuntoa. Muiden taistelulajien tapaan myös aikidossa on yhteensä 10 erilaista vyöarvoa.

Aikidossa voidaan käyttää myös aseita eli puumiekkaa, jō-keppiä tai veistä. Jotkut aikidokoulut järjestävät tuliaseiden riisuntaan tähtääviä harjoituksia.

Suomessa aikidoa on harrastettu 1970-luvulta lähtien, jolloin japanilainen Toshikazu Ichimura toi sen maahamme. Ensimmäinen aikido-leiri järjestettiin jo vuonna 1971 Pietarsaaressa. Aikidon peruskurssin käyneitä arvioidaan olevan Suomessa noin 10 000 ja aktiivisia harrastajia n. 3 000. Harrastusmahdollisuudet ovat hyvät, sillä Suomen Aikidoliiton alaisia seuroja sekä muutamia erillisiä seuroja löytyy noin 70 eri puolilla Suomea. Kansainvälisesti aikidon harrastajien määrää ei tiedetä tarkasti, mutta arviot liikkuvat 1–2 miljoonan välillä.

Posted in Blogi

Kendon historiaa ja nykypäivää

Kendo on japanilainen taistelulaji, jota harrastetaan Japanin lisäksi nykyisin ympäri maailmaa. Taistelussa käytetään haarniskoja, joita kutsutaan bōguiksi, ja bambusta tehtyjä miekkoja. Taistelut suoritetaan paljain jaloin. Lajin sääntöihin kuuluu muun muassa hyökkäykset vain tiettyihin kehonosiin ranteissa, päässä ja kropassa. Kaikki edellä mainitut kehonosat ovat haarniskalla suojattuja. Kendon tarkoituksena on muokata mieltä ja kehoa, kehittää sinnikäs sielu, harjoittaa kurinalaisuutta sekä osoittaa kunnioitusta kohteliaisuutta ja ihmiskunniaa kohtaan, vain muutaman esimerkin mainitaksemme lajin tärkeimmistä periaatteista. Monet näistä tavoitteista ovat yleisiä japanilaisissa (ja myös muunmaalaisissa) taistelulajeissa.

Kendon historia on erittäin pitkä. Kyseisen lajin juuret palaavat 1000-luvulle japanilaisen miekan, Shinogin, kehittämiseen. Miekkaa käyttivät Samurait. Muromachi-aikakaudella vuosina 1392-1673 perustettiin lukuisia Kenjutsu-kouluja. Rauhallisempien aikojen alkaessa Japanissa Ken-miekkojen käyttötekniikoita muutettiin tappamistarkoituksesta Katsunin-ken-miekkailufilosofiaan, joka sisälsi miekkailuteorioiden lisäksi käsitteen kurinalaisesta elämästä Samurain tapaan. Kyseisistä teorioista koottiin kirjoja, joita muun muassa Samurait lukivat sisäistääkseen kirjoissa esiintyviä elämänohjeita elämäntapoihinsa.

Ajan kuluessa uusia Ken-tekniikoita syntyi Kenjutsun vierelle. Näiden uusien tekniikoiden listaan kuului Naganuman kehittämä Kendo-gu (haarniska), sekä Shinai-nimisellä bambumiekalla suoritettavat harjoittelumetodit. Kendo-gu ja Shinai ovat nykypäivän kendon syntyperiä. Toisin sanoen (ja nimistäkin päätellen) Kendo-gun ja Shinain syntyessä taistelulaji kendo sai alkunsa.

International Kendo Federation perustettiin vuonna 1970, ja samaan aikaan Tokiossa ensimmäinen pidettiin World Kendo Championship (WKC) -tapahtuma. Vuonna 2012, järjestyksessään jo 15. WKC järjestettiin Italiassa, ja tapahtumaan osallistui miekkailijoita 48 eri maasta ja alueelta. WKC järjestetään kolmen vuoden välein eri maissa. Vuoden 2013 finaali havainnollistaa, kuinka kurinalaista, nopeaa ja keskittymistä vaativaa kendo on. Lisäksi kyseinen taistelulaji ei ole hiljaista puuhaa. Miekkailijat eivät arkaile äänensä käyttämisessä, mikä itse asiassa lisää jännitystä melkoisesti! On myös tavallista, että taistelijat tömistelevät jaloillansa ennen hyökkäystä.

Kendon harjoittajat

Kendoa harrastavia kutsutaan japanilaisessa perinteessä kendōkaiksi. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti henkilöä, joka harrastaa kendoa. Kendon harrastajia on eri tasoisia, ja taitotaso määritellään tasojärjestelmän avulla. Tasojärjestelmä kehitettiin vuonna 1883 ja siinä on 10 eri dan-arvoa. Ensimmäisen danin alla on kuusi alatasoa, jotka tulee suorittaa ennen pääsyä 1-danin tasolle. Ensimmäisen danin jälkeen tulee olla takanaan ainakin vuosi harjoittelua, ennen kuin voi päästä toisen danin tasolle; samalla tavalla 2. danin jälkeen tulee harjoitella ainakin kaksi vuotta, ennen kuin voi nousta seuraavalle dan-tasolle.

Ennen vuotta 1957 (jolloin dan-arvoasteikkoa laajennettiin kymmeneen daniin) käytössä oli 1.-5. danit ja sitä seuraavat opettaja-arvot. Nykyään käytetään enää 8. danin asteikkoa, koska 9. ja 10. kokeita ei enää tarjota. Yhtäkään 10. danin arvotason saavuttanutta kendōkaa ei ole enää elossa, eikä 9. danin arvoisiakaan ole enää montaa jäljellä. Vain viisi kendōkaa on saavuttanut 10. danin arvon, ja he ovat Moriji Mochida, Gorō Saimura, Yūji Ōasa, Kinnosuke Ogawa, ja Hakudō Nakayama.

Muita kuuluisia kendon harjoittajia ovat esimerkiksi Shozo Kato ja Kosei Ichinose. Shozo Kato suoritti vuonna 2010 kahdeksannen danin arvotason tehden itsestään täten kolmannen henkilön Japanin ulkopuolella, joka pääsi läpi vaikean kahdeksannen danin kokeen. NY Daily Newsin mukaan kokeen läpäisemisprosentti on yhden paikkeilla, mikä tekee 8. danin kokeesta Japanin vaikeimman. On siis luonnollisesti valtaisa saavutus päästä 8. danin arvotasolle.

Kosei Ichinose on puolestaan japanilainen kendon harrastaja, joka on tullut tunnetuksi myös pokeritaidoistaan. Tänä vuonna mies valittiin Team PokerStarsiin edustamaan Japania – maa ei ollut koskaan aiemmin ollut edustettuna maailman suurimmassa nettipokerisivustolla. Ichinosen hienoimpiin saavutuksiin kuuluvat Macau Millions, Asia Poker Tour Cebu, Asia Pacific Poker Tour Seoul ja Macau Poker Cup -kilpailuiden ykkössijat.

Ollakseen näinkin vanha ja perinteinen harrastus, kendo ei ole osoittanut jäävänsä unholaan. Itse asiassa, kendoa harrastavien määrä on noussut runsaasti, ja kuten jo aiemmin mainittu, taistelulaji on levinnyt Japanista ympäri maailmaa. Viimeisin WKC-tapahtuman järjestettiin tämän vuoden toukokuussa, joten seuraavaa tapahtumaa saa odottaa kolme vuotta. Sitä odotellessa voi toki seurata muita kansainvälisiä kendokilpailuja netistä, televisiosta, paikan päältä tai vaikkapa YouTubesta.

Posted in Blogi

Jeet Kune Do

Jeet Kune Do – joka tunnetaan usein vain lyhenteellä JKD – on taistelulajiperiaate, jonka on kehittänyt kamppailulajimestarina ja myös näyttelijänä tunnetuksi tullut Bruce Lee. Jeet Kune Do tunnetaan myös “pysäyttävän nyrkin tienä” ja Lee on opettanut sitä myöhemmin taistelulajin muodossa.

Jeet Kune Do ei kuitenkaan ole muiden kamppailulajien tapaan säänneltyä, vaan kyseessä on pikemminkin taistelulajifilosofia. Se perustuu eri kamppailulajien piirteiden yhdistämiseen (sisältäen piirteitä mm. pystykamppailusta, mattokamppailusta jne.) Jeet Kune Don periaatteena onkin sopivan taistelutavan valinta jokaiseen tilanteeseen, olipa kyseinen tapa esimerkiksi lyönti, potku tai jokin muu. Lajeja, joihin Jeet Kune Do pohjautuu, ovat länsimainen nyrkkeily, wing chun, potkunyrkkeily, jujutsu, taekwondo ja miekkailu. Filosofiansa se ammentaa buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta.

Jeet Kune Dossa opetetaan parhaan puolustuksen olevan vahva vastarinta. Vastustajan lyönnit ja potkut pyritään torjumaan eri hyökkäystapoja käyttäen. Taistelutapoina käytetään lyöntejä, potkuja, vangitsemista ja painia. Kehittäessään Jeet Kune Dota Bruce Leen periaate oli keskittyä olennaiseen ja kehon parhaisiin luonnollisiin aseisiin. Jeet Kune Do perustuu kolmeen periaatteeseen, joita ovat tehokkuus, suoruus ja yksinkertaisuus. Taistelu siis pyritään pitämään nopeana ja iskemään kovalla voimalla, luonnollisia etuja hyödyntäen ja ilman ylimääräistä “krumeluuria” eli hienostuneita mutta tehottomia liikesarjoja.

Suomessa Jeet Kune Dota järjestää JKD Helsingissä ja Oulussa ja siitä järjestetään kursseja eri tasoille, seminaareja sekä vyökokeita. JKD on Suomen vapaaotteluliiton jäsen.

Posted in Blogi

Taekwondo

Taekwondo – mikä joskus tunnetaan myös “jalan ja käden tienä” – on alun perin Koreassa kehittynyt itsepuolustuslaji. Taekwondo on olympialaji ja Suomeen se saapui 1970-luvun lopussa suurmestari Dae Jin Hwangin ansiosta. Suomessa on tällä hetkellä 68 aktiivista taekwondo-seuraa ja lajin harrastajien määräksi on arvioitu jopa 10 000. Taekwondo on maailman suosituin itämainen itsepuolustuslaji noin 70 miljoonalla harrastajalla.

Taekwondo on paitsi kamppailulaji, myös erinomaista kuntoliikuntaa. Taekwondo perustuu ainoastaan ihmisen liikkeisiin ja se on niin kutsuttu täyskontaktilaji, eli taekwondossa sallittuja ovat jopa päähän kohdistuvat potkut. Taekwondo on hyvin tehokas itsepuolustuslaji, minkä vuoksi kattavat varusteet (käsi- ja jalkasuojat, rintasuoja, hanskat, alasuoja, kypärä sekä suusuoja) ovat tarpeellisia. Verrattuna joihinkin muihin itämaisiin kamppailulajeihin taekwondo pitää sisällään enemmän potkuja. Potkuista kerätään pisteitä.

Taekwondossa on kymmenen oppilasarvoa, joista 1-3 ovat oppilasarvoja, 4-6 opettaja-arvoja, 7-8 mestariarvoja ja 9-10 kaikista korkeimpia, suurmestariarvoja. Taekwondo sopii lajina kaikenikäisille ja taekwondoryhmiä järjestetään erikseen mm. lapsille ja junioreille ympäri Suomea.

Suomessa taekwondon kattojärjestö on vuonna 1980 perustettu Suomen Taekwondoliitto. Kuten muissakin maissa, myös Suomessa taekwondo on jakautunut kahteen erilaiseen muotoon eli WTF:n ja ITF:n hallinnoimiin taekwondoihin. Suomalaisilla taekwondon harrastajilla on ollut myös menestystä kansainvälisissä arvokisoissa, sillä Suomi on voittanut taekwondon MM-mitalin kaksi kertaa ja kilpaillut taekwondossa vuosien 2000, 2004 ja 2012 olympialaisissa.

Posted in Blogi

Eskrima

Eskrima on kamppailulaji joka on peräisin Filippiineiltä, jossa se on myös kansallinen urheilulaji. Lajin nimi on peräisin espanjankielisestä miekkailua tarkoittavasta sanasta “esgrima”. Tässä taistelulajissa käytetään aseita, esimerkiksi keppejä, puukkoja ja muita teräaseita. Näiden lisäksi käytetään paljain käsin ottelua, nivellukkoja sekä erilaisia aseistariisumistekniikoita. Aseiden käyttö tekee tarpeelliseksi myös suojautumisen: versiosta riippuen pelaajilla on yllään ainakin topatut liivit ja kypärä.

Lajin taustaa

Päinvastoin kuin esimerkiksi kenjutsu, eskrima on historialtaan alempien luokkien laji. Siksi siitä ei ole säilynyt lähes minkäänlaista kirjallista tietoa. Eskrimassa yhdistyvät muinainen Intiasta peräisin oleva keppitaistelutraditio, Filippiinien omat taisteluperinteet sekä siirtomaa-ajan espanjalaiset vaikutteet. Lajin muoto on sittemmin vakiintunut, ja opetus muuttunut systemaattiseksi. Eskriman leviäminen kansainvälisesti oli hidasta, sillä sitä opetettiin pitkään vain filippiinoyhteisöissä, ja opettajia kritisoitiin perinnetaidon levittämistä ulkopuolisille. Itämaisten taistelulajien suosio on kuitenkin edesauttanut myös eskriman nousua, ja monet koulut opettavatkin useita lajeja.

Aloittelijasta mestariksi

Harjoittelu aloitetaan puukeppien kanssa, ja kun taitoa on karttunut tarpeeksi, siirrytään käyttämään teräaseita. Vasta tämän jälkeen opetellaan aseettomia tekniikoita. Teräaseiden käyttö sekä niiltä puolustautuminen ovat tärkeä tekijä eskriman suosion takana. Kansainvälisesti lajista on olemassa versioita, joissa korostetaan itsepuolustusta ja aseistariisuntaa. Mutta keskeistä on myös ajatus, että hyökkäys on paras puolustus. Aitojen machete-veitsien tai puukkojen käyttö vaatii ottelijalta rautaisia hermoja ja todellista teknistä osaamista.

Posted in Blogi

Sambo

“Samooborona bez oružija”, itsepuolustus ilman aseita, on Sambon ydin. Sen historia alkoi 1930-luvulla, kun Puna-armeijan eliittijoukoille alettiin opettaa judoa ja karatea taistelutaitojen kohentamiseksi. Tavoitteena oli pysäyttää aseistettu tai aseeton vastustaja mahdollisimman nopeasti. Sambo onkin yhdistelmä perinteistä venäläistä painia sekä useita ulkomaisia itsepuolustuslajeja, ja siihen haluttiin yhdistää näiden parhaat puolet. Sambossa käytetään heittoja, lukkoja ja mattokamppailua. Sambon otteluasu eroaa monista taistelulajeista sillä, että takin lisäksi käytettävissä housuissa on lyhyet lahkeet, eikä asuissa ole taitotasosta kertovia merkkejä tai vöitä.

Sambon eri versioita

Sambosta on olemassa kolme erilaista pääsuuntausta. Combat-versio kehitettiin armeijan käyttöön, ja siinä sallitaan muun muassa iskut polvilla tai päällä, sekä kuristusotteet. Jälkimmäiset sallitaan myös lajin Yhdysvalloissa harrastettavassa versiossa. Sambon urheiluversio muistuttaa vapaapainia ja judoa, tietyin sääntöihin ja asuihin liittyvin eroin. Esimerkiksi jotkin jalkalukot ovat sallittuja. Freestyle-suuntaus kehitettiin Amerikassa, ja siinä kuristusotteet ovat sallittuja, mutta lyönnit eivät. Keskeistä ovat heitot sekä tehokas maatyöskentely.

Tehokas laji

Sambon harrastaminen kasvattaa voimaa, sillä ottelijat pyrkivät jatkuvasti saamaan toisesta yliotteen. Joustavuus ja venyvyys lisääntyvät, kun kamppailijat väistävät toistensa hyökkäyksiä mielikuvituksellisin tavoin. Aerobinen kunto kohoaa, sillä otteisiin käytetään kaikkia kehon suurimpia lihasryhmiä. Otteluita varten opitut itsepuolustustaidot toimivat myös salin ulkopuolella. Kunnon lisääntymisen ja itsepuolustustaitojen lisäksi Sambo kehittää myös henkisiä kykyjä: sitkeyttä, keskittymiskykyä ja rohkeutta.

Posted in Blogi

Brasilialainen jujutsu

Brasilialainen jujutsu on erittäin tehokas kamppailu- ja itsepuolustuslaji, jonka maine alkoi levitä maailmalla 90-luvulla, kun lajin edustajat osallistuivat USA:ssa järjestettäviin vapaaotteluihin. Jujutsun edustaja onnistui voittamaan kaikki vastustajansa, jotka edustivat useiden eri kamppailulajien taitajia. Brasilialainen Gracie-suku oli kehittänyt japanilaisesta jujutsusta vuosikymmenten aikana tämän voittoisan suuntauksen. Vapaaottelut, joissa monet lajit kohtasivat, ovat tarjonneet sytykkeen brasilialaisen jujutsun ja muiden lajien entistä kunnianhimoisemmalle kehitykselle ja yhdistelylle.

Realistinen laji

Brasilialainen jujutsu on tehokas laji, jossa otetaan huomioon se todennäköisyys, että kontaktitilanteet johtavat usein maan tasolle. Tällöin muun muassa vastustajien painoon ja voimaan liittyvät erot tasoittuvat. Tärkeimpiä maataistelutekniikoita ovat lukot ja kuristukset. Myös lyönnit ja potkut ovat sallittuja, mutta niillä voi olla vaikea voittaa suurempi vastustaja ja ne lisäävät loukkaantumisen riskiä oteltaessa ilman suojia. Yleensä brasilialaisen jujutsun urheilumuodossa ei käytetä lyöntejä eikä potkuja, ja tällöin mitataan pelaajan henkisiä ja strategisia taitoja sekä tekniikan monipuolisuutta.

Sopii kenelle tahansa

Kaikenikäiset ja kokoiset ihmiset voivat harrastaa brasilialaista jujutsua sukupuoleen katsomatta. Lajin voi ottaa kilpaurheilun, itsepuolustuksen tai vapaa-ajan kuntoilun kannalta. Kuten monissa taistelulajeissa, henkinen puoli on tärkeä osa harjoitusta, ja pärjätäkseen on oltava kärsivällinen sekä valmis kohtaamaan omat rajat ja epäonnistumiset. Tuloksia tulee kuitenkin nopeasti voiman ja tekniikoiden kehittyessä. Taitojen karttuminen näkyy vyön värissä: vyöasteikko kulkee aloittelijan valkoisesta mestarin mustaan.

Posted in Blogi

Muay Thai

Thainyrkkeily, tai Muay Thai kuten lajia kutsutaan thain kielellä, on kamppailulaji, joka on kehittynyt muinaisesta thaimaalaisesta sotataidosta. Satojen vuosien ajan sotilaat harjoittelivat näitä taitoja ja välittivät niitä eteenpäin, mutta urheilulajiksi Muay Thai muodostui vasta 1930-luvulla. Nykyään se on nyrkkeilyn ja painin ohella maailman suosituimpia kamppailulajeja. Suomeen laji tuli 80-luvulla, ja vanhimmat seurat sekä Suomen Muay Thai -liitto perustettiin vuonna 1994.

Tekniikkalaji

Muay Thaissa käytetään monenlaisia tekniikoita: lyöntejä, kyynärpäälyöntejä, potkuja, polvipotkuja, kiinniotto- ja puolustustekniikoita, sekä pystypainia. Lajista puhutaan “kahdeksan raajan taiteena”, sillä eri kehonosia käytetään niin tehokkaasti hyödyksi. Ottelut tapahtuvat nyrkkeilykehässä, ja pelin kulkua valvovat ja arvostelevat tuomarit. Alun perin laji on ollut hyvin ottelu- ja kamppailukeskeinen, mutta nykyään siitä on tehty myös kuntoiluun sopivia muotoja. Lajin yleistyessä ja levitessä maailmanlaajuiseksi on siitä muodostunut Eurooppaan ja Amerikkaan omanlaiset versionsa. Thainyrkkeilyä ei pidä sekoittaa potkunyrkkeilyyn, joka on tekniikaltaan lähempänä karatea.

Thaimaan kansallisurheilu

Thaimaassa pelattaviin otteluihin kuuluu paljon perinteisiä tapoja ja rituaaleja, joissa näkyy historiallisia vaikutteita myös animismista ja buddhalaisuudesta. Muusikot soittavat ottelun taustalla. Ottelun alussa nyrkkeilijät astuvat kehään rituaaliin kuuluvissa asuissa ja kumartavat kehän jokaiselle kulmalle. Seremoniallisen tanssin aikana suoritetaan taistelua jäljitteleviä liikkeitä, jotka toimivat samalla alkulämmittelynä. Ennen ottelua taistelijat voivat tehdä loitsuja ja maneereita, joiden tarkoituksena on auttaa heitä voittamaan vastustajansa.

Posted in Blogi

Kenjutsu

Kenjutsu tarkoittaa perinteistä japanilaista miekankäyttötaitoa, ja se on nykyisin tunnettu kamppailulaji. Kenjutsusta on olemassa satoja suuntauksia eli haaroja, jotka ovat saaneet alkunsa aina kun mestari on liittänyt opetukseen omia sovelluksia ja ideoita. Kullakin suuntauksella on omat perinteensä, harjoituksensa, metodinsa ja moraalinsa. Yhteistä eri koulukunnille ovat esimerkiksi ilman vastustajaa tehtävät taisteluharjoitukset.

Lajin taustaa

Kenjutsu on peräisin Japanin samuraiden taistelutaidoista, jotka alkoivat kehittyä taidokkaampaan ja esteettisempään suuntaan pitkän rauhan aikana, kun miekkoja ei käytetty taistelukentillä. Vanhimmat vielä nykyisin toiminnassa olevat koulukunnat ovat peräisin 1300-luvulta. Suuntauksien piirteet ovat siirtyneet eteenpäin perimätietona pääosin opetuksen kautta, sillä opetukset ja säännöt haluttiin pitää salassa. Laji yleistyi Japanissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, ja myöhemmin maailmanlaajuinen kiinnostus japanilaisia taistelulajeja kohtaan lisäsi kenjutsun suosiota Japanin ulkopuolella.

Kenjutsun ominaispiirteitä

Kenjutsussa opiskellaan taistelun henkisiä ja strategisia periaatteita, teknisiä yksityiskohtia ja ajoitusta, sekä pyritään kasvattamaan henkistä ja fyysistä voimaa. Kaikille budo-lajeille yhteinen elementti on “kata”, joka tarkoittaa ryhmässä, parin kanssa tai yksin tehtäviä harjoituksia, joissa toistetaan tiettyä hyökkäys- tai puolustustekniikkaa. Katan lisäksi kenjutsussa tehdään esimerkiksi leikkausharjoittelua, eli katkotaan bambukeppejä tai kaislamattorullia. Harjoitusvälineenä käytetään joko puista tai oikeaa miekkaa. Miekat ovat erilaisia eri koulukunnilla riippuen siitä, minkälaiset käsitykset näillä on taistelun luonteesta. Toisin kuin muissa budo-lajeissa, kenjutsun harrastajia ei erotella vyön värin mukaan.

Posted in Blogi

Karate

384015-pretty-young-girl-in-a-karate-pose-on-black-background

Karate on näkökulmasta riippuen taidetta, henkistä kehitystä, taistelulaji tai itsepuolustusmenetelmä. Toisaalta se on myös liikuntalaji, jossa käytetään monipuolisesti koko kehoa ja pidetään yllä yleiskuntoa. Lajin harrastaja on nimeltään karateka, ja karatekojen erivärisistä vöistä erottaa heidän taitotasonsa sekä sen, kuinka kauan he ovat lajia harrastaneet. Asuna on valkoiset puuvillahousut ja kimono, mikä on yleistä Kaakkois-Aasiasta peräisin olevien lajien keskuudessa.

Lajin historiaa

Karate on peräisin Japanista, jossa se kehittyi aseettomien munkkien taistelutaitojen ja Ryukyu-saarten alkuperäiskansojen taistelulajien yhdistyessä. Japaninkielinen sana tarkoittaa tyhjää kättä, sekä konkreettisesti (saarten asukkailla ei ollut lupaa käyttää aseita) että vertauskuvallisesti (taidon ja voiman lisäksi karatekan tulee kehittää tyhjää ja avointa mieltä.) Laji alkoi levitä Japanissa 20-luvuilla, ja maailmanlaajuiseen suosioon se nousi 60- ja 70-luvuilla suosittujen elokuvien kautta. Suomessa karatea on opetettu jo vuodesta 1967.

Ei vain voimalaji

Elokuvissa näkee karatekan murskaavan tiiliä tai puuta paljain käsin. Tämä on kuitenkin vain keino testata tekniikoiden toimivuutta. Ennen kaikkea karatessa kehitetään nopeutta, tasapainoa ja taitoja. Voima ja fyysinen kunto luonnollisesti lisääntyvät säännöllisen harjoittelun myötä, mutta karaten ytimessä on kyky reagoida vastustajan liikkeisiin ja tilanteisiin nopeasti. Taitava ja pitkälle kehittynyt karateka kykenee voittamaan itseään vahvemman ja suuremman vastustajan. Monien aasialaisten perinteiden tapaan myös karatessa korostetaan perinteitä, kurinalaista koulutusta sekä henkistä kehitystä.

Posted in Blogi