Hei Myyrmäen ja Tikkurilan Kokondon juniorit ja vanhemmat

Vuoden alusta saakka myös junioreilla (yli 9 v ja/tai vihreä+ vyö) on ollut mahdollisuus harjoitella sisarlajiamme Jukido Jujutsua. Harjoitukset on pidetty Rajatorpan kalliosuojassa lauantai-iltapäivisin.

Jukido vuoron ajankohta ja paikka muuttuu to 7.9 alkaen seuraavaksi:

to 19.30 – 21.00 Tikkurilan urheilutalo, painitatami

Totuttuun tapaan aikuiset ja lapset/ nuoret harjoittelevat samassa ryhmässä. Ryhmän sisällä juniorit ja aikuiset harjoittelevat kuitenkin pääosin omissa pienryhmissään. Tule mukaan, vaikkapa kaverisi kanssa – tasaparit ovat tavoitteenamme erityisesti juniorien ryhmässä!

Jukido Jujutsun harjoittelu sisältyy normaaliin Kokondon jäsenmaksuun. Lisäkuluja ei siten tästä aiheudu. Lisäksi kerran vuodessa on mahdollisuus osallistua vyökokeisiin ja suorittaa jukido-vyöarvoja karatevyöarvojen rinnalla.

Uusi Jukido-vuoro menee valitettavasti päällekäin Myyrmäen junnuryhmän, to 18.45 – 20.00 vihreät ja ylemmät, kanssa. Suositeltavaa on, että tässä tapauksessa panostetaan ensisijaisesti karaten harjoitteluun ja harjoitellaan Jukidon perusteita karateharjoitusten yhteydessä. Tavoitteenamme kuitenkin on, että jossain vaiheessa junioreilla on oma Jukido jujutsu –ryhmä ja mahdollisuus itse valita kumpaan lajiin panostaa enemmän.


Terveisin

Ohjaajat

 

Myyrmäen juniorien tiedotteet...

Tikkurilan juniorien tiedotteet...