Vyökoe syksy 2005

  Jännittyneet vyökokelaat Ansu, Ossi ja Satu ilmottautuvat Tanjalle. Ari ja Mikko tekevät viimeisiä venytyksiä ennen tatamille astumista. Tanja ei tällä kertaa ollut itse mukana vyökokeessa, mutta on mukana kannustamassa Aria. Marko, Tuula ja Gitte ovat myös kannustusjoukoissa. Sensei Toropainen muistuttaa vielä tärkeistä asioista vyökokeessa ennen kuin kokelaat pääsevät tositoimiin.  

  Kokelaita arvioimassa sensei Toropainen, sensei Jokinen ja sensei Kokkonen. Sami, Jukka, Tomi, Jouko ja Ossi kuuntelvat tarkasti ohjeita. Sara odottaa jo alkukumarrusta. Pientä jännitystä aistittavissa. Satu, Ville ja Joni. Riviin asettuvat myös ruskean ja punaisen vyön kokelaat, Kaarlo, Joni, Joonas, Klaus sekä Aleksander. Koe alkakoon.  

  Tatamin reunat ovat täyttyneet katsojista. Sensei Kokkonen seuraa kokeen kulkua. Joonas yrittää alusta alkaen täysillä. Klaus kuuntelee seuraavia ohjeita. Takana Tomi ja Jouko. Sensei Toropainen seuraa ensimmäisiä katoja.  

  Keskittyminen kohdallaan. Joni, Ville ja Satu katan viimeisessä asennossa. Henka 1. Keltaiset vyöt perustekniikan parissa. Edestä kuuluu kovempaa, nopeampaa. Joni ja Chris tekevät työtä käskettyä. Laura kuuntelee, mitä sensei Kokkonen ohjeistaa.  

  Satu Ari ja Mikko ovat kovalla asenteella mukana. Kokelaat harjoittavat vatsalihaksia, kun sensei Toropainen tekee merkintöjä. Vihreät vyöt näyttävät perustekniikkaa. Kunnon kiai tuo lisää potkua tekniikkaan. Etualalla Joni ja Joonas.  

  Kaarlo ja uchiuke. Kokelaita ei päästetä hengähtämään liikaa. Väliin tehdään taas lihasharjotteita. Sami, Jukka ja Tomi. Jouko Sensei Jokinen ja musta kansio täynnä merkintöjä.  

  Ossin tekemisestä ei puutu asennetta. Tomi. Kaarlolla huomattavissa kevyttä hikoilua. Jonilla tiukkaa puristusta. Joonas antaa palaa.  

  Aleksander keskittyy. Paperia kuluu, kun sensei Toropainen kirjaa ylös kommentteja. Ansu, Sara ja Ossi näyttävät, kuinka kevyesti jalka nousee jodanin korkeudelle. Vuorossa kingeri. Jonin vatsalihakset ovat koetuksella, kun Kaarlo pääsee iskemään.  

  Klaus valmiina vastaiskuun. Keskittynyt katse vastustajaan. Maegerit napsahtavat Tomin ja Saran vatsaan. Laura torjuu Ansun mawashigerin. Laura  

  Laura, Ari ja Mikko tuntevat jo pientä väsymistä. Vuorossa on veitsi-itsepuolustusta. Pistoolit odottavat laukussa vuoroaan. Sara on puolustautunut Ossin hyökkäystä vastaan. Sensei Toropainen seuraa Kaarlon ratkaisuja. Sara ei anna Ossille armoa.  

  Chris kaatamassa Jonia. Mikko pitää tiukasti katseen vastustajaan samalla, kun tarttuu veitsikäteen. Vihreiden vöiden vaatimuksiin kuuluu myös ensimmäinen bo-kata. Kaarlo tekee yksin sekä katan bo 1 että katan bo 2. Kaarlo ja Joonas vetävät henkeä.  

  Laura painaa viimeiseen asti. Kaikkensa antaneet kokelaat saavat vihdoin hengähtää ja rentoutua. Jokainen on tehnyt parhaansa. Koe on ohi.  

Takaisin...