"Shihan Paul Arel - 10.dan Kokondo-karate/10.dan Jukido-jujutsu" Budoka 4/2001
Paul Arel on Amerikan budolajien pioneeri isolla peellä. Hänet on nimetty amerikkalaisen Black Belt -lehden Hall of Fameen ja sikäläiselle Who's Who in Martial Arts -listalle. Vuonna 1998 Arelille myönnettiin 10.dan arvo Jukido-jujutsussa ja Kokondo-karatessa.
Shihan Paul Arel saapui heinäkuussa (2001) Yhdysvaltojen itärannikolta, Connecticutista Eerikkilän Urheiluopistolle perinteiselle Suomen karateleirilleen. Mukaansa apuopettajakseen hän otti tällä kertaa sensei Robert E. Robertin (4.dan Jukido-jujutsu, 3.dan Kokondo-karate).
Arelin leirille kerääntyi suuri joukko Kokondo-karaten harrastajia Vantaan Myyrmäen ja Tikkurilan seuroista. Kokondo-karaten pääopettaja Suomessa on Vesa Toropainen (3.dan) apunaan Atte Jokinen (2.dan) ja Kimmo Kokkonen (2.dan). Opettamisen ohessa hyväntuulisella shihan Arelilla oli aikaa juttutuokiolle. Tarinoita mestarilla riittikin: onhan hän omistanut 50 vuotta elämästään itämaisille taistelutaidoille.
Kamppailulajeihin 50-luvulla
Shihan Paul Arelin jujutsuharrastus alkoi jo vuonna 1950, sensei Sudon opastuksella. Japanilaisella taiturilla oli tuolloin viitisentoista oppilasta, joille hän opetti Sanzyu-ryu -jujutsua. Teini-ikäinen Arel imi itseensä Sudon oppeja kuin pesusieni.
Arel ynnää, että Sanzyu-ryu käsitti iskuja, potkuja, kuristuksia, lukkoja sekä heittoja. Heitot näyttivät judomaisilta, kuitenkin sillä erotuksella, että tämän jujutsu-tyylin heitoissa ei uhrattu ajatusta vastustajan mahdolliselle loukkaantumiselle. Niissä tartuttiin vastustajaan tehokkaasti - kuten esimerkiksi kata-guruma -heitossa haaroista.
"Sen sijaan huomasin myöhemmin, että Sanzyu-ryun potkut ja iskut eivät olleet yhtä dynaamisia ja tehokkaita kuin monissa karatetyyleissä", miettii Arel.
Shihan Arel painottaa, että tuolloin harjoittelussa ei ollut tilaa machoilulle, koska se olisi merkinnyt väistämättä harjoitteluparin vahingoittumista. Sudon oppilaat pohtivatkin siihen aikaan harjoittelevansa taistelutaitoja etteivät vahingoittuisi ja toisaalta siksi, ettei heidän olisi pakko vahingoittaa muita.
Ensimmäisiä mustia vöitä
Kovan uurastuksen ja läheisen opettaja-oppilas-suhteen hedelmänä Paul Arel saavutti nopeasti mustan vyön arvon jujutsussa. Hän oli tuolloin ensimmäisiä dan-arvon saavuttaneita jujutsukoja koko Yhdysvalloissa. Paul Arelin asuinsijoilla: itärannikon Uudessa Englannissa, kamppailulajit eivät olleet yhtä suosittuja kuin Yhdysvaltain länsirannikolla ja Havaijilla. Judo ja Wushu olivat tuohon aikaan rapakon takana paljon tunnetumpia lajeja kuin karate. Myöhemmin taas karate muodostui yleisnimeksi monelle muulle lajille, kuten taekwondolle.
Shihan Arel muistaa, miten hänen oli jujutsuvuosiensa jälkeen helppo ymmärtää muita lajeja ja niiden bunkaita (=kata-liikesarjan selitys/tarkoitus). Harrastajille itselleenkin ne olivat usein vain mystisiä liikesarjoja. Ennen muuttoaan takaisin Japaniin sensei Sudo antoi Arelille luvan opettaa omaa jujutsu-seuraa.
Merijalkaväkeen
Arel jatkoi taistelutaitojen harrastusta liityttyään 50-luvun puolivälissä merijalkaväkeen. Pian hän opetti Special Tactics Unit -eliittijoukoille aseetonta ja aseellista taistelua: "Käytännön taistelua", typistää Arel aiheen lyhyeen vaikka haastattelijan heittikin ilmaan suuren kysymysmerkin.
Maineikkaissa Fleet Marines (Force Troops) -joukoissa palvellessaan Paul Arel imi lisää oppeja itämaisista taistelutaidoista. Arelin harjoitusohjelmaan kuuluivat: aikido, judo, karate, kobudo (Japanin vanhat asetaidot) ja myös kamppailu pistimin, veitsin sekä tuliasein. Arel myös kilpaili palvelusvuosinaan judo- ja karate-turnauksissa.
Paul Arelin mukaan kamppailutaidot joutuivat kuitenkin kovimpaan testiin hänen työskennellessään "toisena etulinjana" tunnetun Blue Star Grill -baarin ovimiehenä lähellä Camp Geiger -tukikohtaa. Arel joutui pienikokoisimpana ovimiehenä painimaan tuon tuosta, ja kokeilemaan samalla oppimiaan tekniikoita käytännössä. Arel saikin pohtia toden teolla mitä ovella saattoi tehdä ja mitä ei. Baarin isäntä näet halusi asiakkaiden tulevan myös myöhemmin ehjinä takaisin baariin.
Sanan kierrettyä Arelin taidoista, tilanne rauhoittui aina hetkeksi, kunnes uusi sotilasryhmä saapui ja kaikki alkoi taas alusta. Vuonna 1959 Paul Arel perusti Jukido-jujutsun.
Karateherkuleksen oppiin
Ensimmäinen Arelin harrastama karatetyyli oli okinawalainen Isshin-ryu, jossa häntä opetti Don Nagle. 60-luvulla Arel sai opettajakseen japanilaisen Kyokushin-karaten Masutatsu Oyaman. Tämän karatelegendan merkitys Amerikan karatelle oli suuri, ja Paul Arel nimitettiin yhdeksi Oyaman ensimmäisistä aluepäälliköistä uudella mantereella. Paul Arel avasi Kyokushin-karatekoulun Connecticutissa.
Shihan Arel joutui myös läpikäymään ensimmäisten länsimaisten oppilaiden joukossa Kyokushin-karaten pahamaineisen sadan vastustajan knockdown-kumiten. Valitettavasti haastattelija ei saa vaatimattomasta karatemestarista purkuraudallakaan irti kummempaa muisteloa kuin naurahduksen: "Se sattui - siis todella sattui!".
Shihan Paul Arel pääsi myös esiintymään televisioon: kyseessä oli Johnny Carsonin "Tonight Show". Arel esitteli Kyokushin-karatea ja puffasi ensimmäistä North-American Karate Championship -turnausta. Shihan Arel muistaa, miten Masutatsu Oyaman itsensä oli määrä esiintyä, mutta mies jänisti viime tingassa ja käski oppilaittensa esittää murskausta ja itsepuolustusta. Karateherkules itse asettui istumaan katsomon eturiviin, mistä hän karjui suorassa lähetyksessä naama punaisena "kiai!", vaatien oppilailtaan äänekkäämpiä sotahuutoja.
Tienhaarassa
60-luvun lopulla Arel saavutti ansioistaan Jukido-jujutsussa shihanin arvonimen, ja 70-luvun alkupuolella hän päätti lopettaa Kyokushin-karaten. Arel kertoo, miten hän halusi saavuttaa saman dynaamisuuden ja voiman kuin Kyokushin-karatessa, mutta eri menetelmin ja eri teitä kuin Masutatsu Oyama. Haastattelija ymmärtää yskän: Kyokushin-karaten murskaava imago ei sopinut Arelin pirtaan.
Arel synnytti 70-luvun alussa Kokondo-karaten. Hän halusi tyylistään perinteisen karatekoulukunnan, ja otti siihen vaikutteita Isshin-ryu- ja Kyokushin-karatesta, Sankata-karatejutsusta sekä Sanzyu-ryu -jujutsusta. Arel muistelee, että tuohon aikaan oli liikkeellä paljon tyhjyyttään kumisevaa puhetta etiketistä ja vastustajan kunnioittamisesta karatessa - turnaukset olivat kuitenkin usein silkkaa tappelua.
Shihan Paul Arelin Kokondo on karatejutsu-tyyli. Mikä sitten on karate-don ja karate-jutsun ero?: "Karate-jutsu on enemmänkin käytännön itsepuolustusta. Ja toisekseen karate-dossa alatorjunta on alatorjunta kun karatejutsussa se on monesti paljon muutakin. "Do" tarkoittaa taidon tietä/polkua, se on tavallaan "kuin taito" kun taas "jutsu" on tämä taito. En tiedä miten sen paremmin kuvailisin", pohtii Arel.
Arel liitti Kokondoon lukuisia katoja (yhteensä noin 70 kappaletta). Shihan Arelin mukaan jokainen katoista perustuu itsepuolustukseen ja lisäksi kaikilla katoilla on toimivat bunkait, eli liikkeiden käytännön selitykset. Kokondon katoissa ei ole korkeita potkuja ja akrobaattisia liikkeitä, joille ei löydy käytännön selitystä. Mustan vyön ensimmäiseen asteeseen mennessä Kokondo-harrastaja on joutunut kahlaamaan läpi noin 30 kataa!
Eräs mielenkiintoinen piirre Kokondo-karatessa on sen mustan vyön koe, jonka läpäistyään oppilas on vasta kokelasvaiheessa. Hänen saamansa musta vyö vakiinnutetaan vasta kun hän on jatkanut edelleen säännöllistä harjoittelua, ja osoittanut sisäistäneensä vyötänsä varten oppimansa asiat.
Turnausten järjestäjänä
Mutta takaisin muisteloihin. Paul Arel oli itärannikolla järjestettyjen, perinteisen tyylin karateturnauksien alullepanija. Myöhemmin kuitenkin politikointi ja kotiinpäinveto sammutti miehen innon turnauksiin. Paul Arel kertoo olleensa itseensä tyytyväinen oteltuaan judo- ja karatekilpailuissa kunhan oli tehnyt parhaansa - olipa sitten tuloksena kaulassa mitali tai ei.
Arel toimi karaten varhaisina vuosina läheisessä yhteistyössä useimpien yhdysvaltalaisten kamppailulajien vaikuttajien, kuten: Gary Alexander, Henry Cho, Mong Gyi, Richard Kim, Hidetaka Nishiyama, Koichi Tohei, K.Uyeno ja Peter Urban kanssa.
Murskausennätys
Paul Arel ei ollut kiinnostunut macho-tempuista, mutta häntä jäi vaivaamaan newyorkilaisen karatemestari Aaron Banksin tekemä murskauksen maailmanennätys: 86 lautaa minuutissa: "Banks saavutti tällä tapauksella paljon mainetta, ja ajattelin, että palstatila kelpaisi myös Kokondo-karatelle", muistelee Arel ja lisää: "Sitäpaitsi 86 lautaa minuutissa ei kuulostanut mahdottomalta."
Arel järjestikin näytöksen, jossa asetti oppilaansa kahteen riviin laudat käsissä - neljä oppilasta kumpaakin riviin : "Itse kuljin rivien välissä edestakaisin iskien lautoja säpäleiksi eri karatetekniikoilla. Olin pian rättiväsynyt. Jälkeenpäin kuulin, että Banks oli seissyt koko ajan samassa staattisessa asennossa ja lyönyt vuoroin oikealla ja vuoroin vasemmalla eteensä juoksutettuja lautoja!", naureskelee Arel, ja lisää että onneksi hän kuitenkin sai rikottua Banksin ennätyksen puolella tusinalla laudalla.
Myöhemmin Paul Arelin oppilas, Suomessakin leireillä vieraillut Scott Cohen (4.dan Jukido-jujutsu, 2.dan Kokondo-karate) rikkoi opettajansa ennätyksen. Uusi nopeusmurskauksen maailmanennätys on nyt 99 lautaa minuutissa.
Jukido-jujutsu
Jukido-jujutsussa käydään judomaisia randori-kilpailuja. Jukido Shiai keskittyy kuitenkin itsepuolustukseen ja heittoihin: sidontoja, lukkoja ja kuristuksia ei sallita. Jukido-turnaus on siitä erikoinen kilpailumuoto, ettei siinä ole pääasia se, voittaako vai häviääkö, sillä tärkeintä on että yrittää parhaansa tai ylittää itsensä. Arel päätyi tämänkaltaiseen kilpailumuotoon ynnättyään, että tavanomaisessa kilpailussa vain yksi voi olla voittaja ja tämä jättää hänen taaksensa lukuisia onnettomia häviäjiä.
Jukido-jujutsussa ja Kokondo-karatessa käytetään (lähinnä okinawalaisia) aseita, kuten: bo, jo, sai, tonfa sekä yawara. Kaikkien harjoiteltavien aseiden tekniikat on siirrettävissä suoraan tyhjän käden käsitekniikoihin. Kehon dynamiikka on siis sama aseen kanssa ja ilman. Tästä syytä aseharjoittelussa ei käytetä esimerkiksi nunchakua. Puolustautumista moderneja aseita, kuten veitsiä ja tuliaseita vastaan harjoitellaan myös: "On tärkeää tuntea kaikenlaisia aseita, jotta voi puolustautua niitä vastaan", valottaa Arel.
Jushin - keskilinjateoria
Jukidon ja Kokondon tekniikoissa käytetään hyväksi keskilinjan periaatetta nimeltä Jushin. Vastustajan keho ikäänkuin kuvitteellisesti viipaloidaan. Kehoon vedetään linjat pystyyn ja vaakaan. Keskilinja-oppi on ollut jo tiedossa muinaisissa kiinalaisissa taistelutaidoissa. Näkyvä ero esimerkiksi lukotuksissa (kun voimaa siirretään keskilinjan suuntaan) on usein pieni, mutta - voin vakuuttaa - hyvin tuntuva.
Teksti: Jarmo Österman