"Kehon dynamiikan hallinta itsepuolustuksessa - Kokondo-tyylisuunnan esittely" BudoExpress

Kokondo on perinteinen, pääosin japanilaisiin karatesuuntauksiin perustuva tyylisuunta, jonka pääpaino on käytännönläheisessä ja tehokkaassa itsepuolustuksessa. Yhdysvalloissa Kokondon sisarlajina harjoitellaan Jukido-jujutsua, ja lajit on kehitetty toimimaan yhdessä loogisena kokonaisuutena. Tämä artikkeli selvittää Kokondon historiaa, teknistä luonnetta ja harjoittelumenetelmiä. Kokondon suomalaisesta toiminnasta tarkemmin kertova seuraesittely on vuorossa piakkoin.

Kokondon perustaja Paul Arel aloitti kamppailulajien harjoittelun jujutsun parissa viisitoistavuotiaana 1950, opettajanaan sanzyu-ryu-mestari Sudo. Vuonna 1957 Arel liittyi Yhdysvaltojen merijalkaväkeen. Hänen kykynsä huomattiin ja hänet määrättiin opettamaan lähitaistelua muun muassa merijalkaväen erikoisyksikölle.

Merijalkaväessä Arel tutustui karateen. Ensimmäinen tyylisuunta oli Isshin-ryu, ja opettajana toimi Don Nagle, joka oli juuri palannut komennukseltaan Okinawalta.

Taistelukomennusten lisäksi Arel toimi ovimiehenä tukikohdan ravintolassa, joka sotilaiden keskuudessa tunnettiin "toisena etulinjana". Tehtävä osoittautui hyväksi keinoksi kokeilla tekniikoiden toimivuutta. "Sudo-sensein tekniikat eivät koskaan tuottaneet pettymystä", Arel sanoo.

Samoihin aikoihin Arel osallistui menestyksekkäästi judo- ja karate-kilpailuihin. Armeijan ottelut olivat melko rajuja, eivätkä loukkaantumiset olleet harvinaisia. Niinpä Arel alkoi selvästi nähdä kilpailutekniikoiden ja käytännön itsepuolustuksen eron.

Arel lähetettiin komennukselle Japaniin, missä hän tutustui useisiin eri aseellisiin ja aseettomiin taistelutaitoihin. Vuonna 1959 palattuaan Yhdysvaltoihin hän perusti Jukido-jujutsun.

Seuraava merkittävä vaikute Kokondon kehitykseen oli Kyokushinkain perustajan Masutatsu Oyaman saapuminen Yhdysvaltoihin 1962. Oyama kutsui Arelin harjoittelemaan karateleirilleen New Yorkiin. Arelin ja hänen oppilaidensa taidot ottelussa ja erityisesti katassa tekivät Oyamaan vaikutuksen, ja hän pyysi Arelia liittymään Kyokushinkaihin ja henkilökohtaiseksi oppilaakseen. Vuonna 1965 toisen vierailunsa päätteeksi Oyama myönsi Arelille shihanin arvon.

Pääosa Kokondon perustekniikoista juontaa Kyokushinkaista. 1960-luvun puolivälissä tyylisuunnassa tapahtui kuitenkin voimakkaita teknisiä, hallinnollisia ja filosofisia muutoksia, jotka eivät vastanneet Arelin käsitystä karatesta. Vuonna 1970 otettiin käyttöön nimi Kokondo. Samalla perustettiin International Kokondo Association (IKA) Kokondo-karaten ja Jukido-jujutsun kattojärjestöksi.

Karate-jutsu ja karate-do

Kaikki japanilaiset taistelutaidot edustavat joko budoa tai bujutsua. Budo korostaa kasvua ihmisenä sitkeän harjoittelun kautta. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana monet budoa edustavat tyylit ovat keskittyneet korostamaan kilpailua välineenä, jolla voi saavuttaa budoon yleisesti liitettyjä päämääriä. Kun opetettavat tekniikat ovat painottuneet kilpailullisten tavoitteiden saavuttamiseen, monet vaarallisemmat ja kilpailuihin sopimattomat tekniikat ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Kokondo on karatejutsu-tyyli, koska itsepuolustustekniikoiden tehokkuus on painoarvoltaan selvästi tärkein. Katan sovelluksen, bunkain, tarjoamat itsepuolustustekniikat pelkkien lyöntien, potkujen ja torjuntojen lisäksi eivät useinkaan sovellu kilpailuihin.

Filosofisesta näkökulmasta tarkasteltuna Kokondo kuitenkin vaalii perinteisen budon periaatteita. Tätä kuvastaa Arelin usein toistama lausahdus: "Tärkeintä on, että jokainen tekee parhaansa, niin dojolla kuin sen ulkopuolellakin."

Tekniset periaatteet

Kolme tekniikoiden suoritustapaan merkittävimmin vaikuttavaa käsitettä Kokondossa ovat kuzushi, shorinji ja chushin. Ne vahvistavat tekniikoita, joten niiden yhteydessä voidaan puhua kehon dynamiikan hallinnasta.

Kuzushi on tuttu judosta ja useimmista jujutsu-tyyleistä. Sillä tarkoitetaan vastustajan tasapainon horjuttamista. Toinen tärkeä periaate kuzushin soveltamisessa on pyrkimys luoda tai säilyttää liikettä kamppailutilanteessa. Tämä antaa mahdollisuuden hallita vahvempaa vastustajaa, sillä jos kamppailutilanne pysähtyy staattiseksi punnertamiseksi, fyysisesti voimakkaampi vie useimmiten voiton.

Shorinji viittaa kiinalaisten kamppailutaitojen piirteisiin, joissa pyöreät ja suoraviivaiset liikeradat ovat loogisessa suhteessa toisiinsa. Useimmiten karatetekniikat nähdään suoraviivaisina, jolloin laajoissa liikeradoissa suoritettavia torjuntoja seuraa voimakas suora vastaisku, kuten gyakutsuki tai maegeri. Pyöreät tekniikat mahdollistavat helpommin liike-energian suunnan muuttamisen.

Irtautumistekniikat alkavat lähes aina pyöreällä liikeradalla, jolla luodaan tilaa vastatekniikkaa varten. Myös varsinaisesti Jukidoon kuuluvien heittotekniikoiden eri vaiheissa (horjutus, sisääntulo, alasvienti) pyöreiden liikeratojen osuus on oleellinen. Suuret pyöreät, käsillä tehtävät liikkeet antavat mahdollisuuden soveltaa monia yleisimmistä karatetekniikoista poikkeavia tekniikoita niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin.

Laaja ja monimutkainen käsite chushin on Kokondon suurin yksittäinen eroavaisuus muihin karatetyyleihin nähden. Lyhyesti sanottuna chushin tarkoittaa vastustajan kehon "jakamista" neljänneksiin pysty- ja vaaka-akselin mukaisesti, joten varsinaisia keskilinjoja on siis aina kaksi. Tilanteen muuttuessa myös neljännekset muuttuvat, minkä vuoksi jakaminen neljänneksiin tapahtuu jatkuvana prosessina.

Aikidossa voima suunnataan poispäin torin keskilinjalta, mutta Kokondossa se suunnataan suhteessa kohti uken tilanteessa vallitsevia keskilinjoja. Chushin on erittäin looginen ja tehokas apuväline, jolla kaikkia tekniikoita voidaan vahvistaa.

Harjoittelun rakenne

Harjoittelu noudattaa perinteistä budoetikettiä, johon kuuluvat kumarrukset sekä kurinalainen, hillitty ja kohtelias käyttäytyminen. Venyttely ja erilaiset lihaskuntoa vahvistavat liikkeet ovat osa harjoittelua. Ne toimivat kuitenkin vain välineinä kohti tehokasta ja turvallista karateharjoittelua. Satunnaisesti venyttely saatetaan jättää tekemättä, jotta harjoittelijat tunnistaisivat kehonsa mahdollisuudet myös ennalta arvaamattomissa itsepuolustustilanteissa.

Perustekniikka on ehdottomasti osa jokaista harjoitusta, vaikkakin harjoitusmenetelmät voivat vaihdella paikaltaan tehtävistä tekniikoista (esimerkiksi sanchin-dachi) askeleen kanssa tehtäviin tekniikoihin ja aina erilaisiin kombinaatioihin saakka. Käsitekniikoiden paino on ehkä hieman normaalia suurempi, noin 70 prosenttia.

Jo alemmille vyöarvoille opetetaan perustekniikoiden monikäyttöisyyttä ja suoraa sovellusta itsepuolustustilanteisiin. Esimerkiksi uchi-uke voi toimia tavallisen torjunnan lisäksi niin lyöntinä kuin lukkonakin. Jotta perustekniikoista saataisiin kaikki irti, on kiinnitettävä tinkimätöntä huomiota tekniikan pieniin yksityiskohtiin.

Yhden ja kolmen askeleen ottelut (ippon- ja sanbon-kumite) koostuvat usein suoraan katoista poimituista kombinaatioista sen sijaan, että olisi joitakin tiettyjä ennalta määrättyjä eri vyöarvoihin vaadittuja kombinaatioita. Nämä pariharjoitteet opettavat erinomaisesti etäisyyden, ajoituksen ja asentojen hallintaa sekä sujuvaa siirtymistä tekniikasta toiseen.

Vapaaottelu on tärkeä osa harjoittelua. Kilpakaraten tyyppisen ottelun lisäksi on olemassa Kokondon oma jijyu-kumite. Hyökkäykset ja vastasuoritukset sisältävät koko harjoiteltavien tekniikoiden kirjon, eikä tarkoitus ole pysäyttää "ottelua" ensimmäiseen osumaan vaan jatkaa sujuvasti eteenpäin. Ottelun tempo voi vaihdella erittäin hitaasta (osoi no waza) normaalinopeuteen.

Kata ja bunkai

Kuten useimmissa perinteisissä karatetyyleissä myös Kokondossa kata on tärkein yksittäinen harjoittelumuoto. Sen perimmäisenä tarkoituksena ei ole opetella liikesarjoja ulkoa ja tehdä niitä tehokkaan näköisesti. Jokaisesta liikkeestä on kuvastuttava itsepuolustus, ja harjoittelijan on oltava joka hetki perillä siitä mitä tekee. Jos katan harjoittelusta jätetään bunkai pois, se ei ole juuri koordinaatioharjoitusta kummempi.

Kata on osaltaan mielikuvaharjoittelua, mutta samalla siihen yhdistyy varsinainen tekninen suoritus. Kuten kaikessa muussakin harjoittelussa, myös katassa pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä, sillä juuri ne ratkaisevat monen sovelluksen toimivuuden. Kata antaa mahdollisuuden täysimittaisiin liikeratoihin, kun taas pariharjoitusten liikeradat ovat osittain riippuvaisia uken koosta suhteessa toriin.

Järjestys, jossa katoja opetetaan perustuu bunkain vaikeustasoon. Monimutkaisempaa bunkaita sisältäviä katoja opetetaan progressiivisesti vyöarvon kohotessa, mikä heijastuu suoraan harjoittelijan itsepuolustustekniikoiden monipuolisuuteen. Tosin yksinkertaisimmatkin katat saattavat sisältää yllättävän monimutkaisia käytännön sovelluksia.

Kokondossa harjoitellaan epätavallisen monia katoja. Mustaan vyöhön mennessä pitää olla perillä, asekatat mukaan lukien, 31:stä katasta. Lisäksi on noin 30 säännöllisesti harjoiteltavaa kataa. Voiko kukaan hallita ne kaikki? Ehkei, jos tavoitteena on kilpailuissa katalta vaadittava ulkoinen viimeistely, mutta katojen suuri lukumäärä mahdollistaa monipuolisen valikoiman itsepuolustustekniikoita. Joissakin tyylisuunnissa päämääränä on täydelliseltä näyttävä kata ja sivutuotteena itsepuolustus. Kokondossa perimmäisenä päämääränä on tehokas itsepuolustus ja sivutuotteena hyvältä näyttävä kata.

Sudo tapasi opettaa kaikki tekniikat aina ensin ilman ukea. Siksi Arel kykeni näkemään monia muita helpommin katojen liikeratojen taakse sivullisilta kätkettyihin sovelluksiin. Myöhemmin nämä Arelin kyvyt herättivät suurta kiinnostusta japanilaisten mestareiden keskuudessa.

Kobujutsu

Asetekniikat ovat osa harjoittelua, ja tutustuminen niihin alkaa jo alkeiskurssilla. Alemmat vyöarvot opettelevat itsepuolustustekniikoita erilaisia katuaseita vastaan, kuten veitsi, lyhyt keppi ja pistooli. Vyöarvojen kohotessa harjoitteluun sisällytetään aluksi näiden aseiden käytön perusteiden opettelu ja myöhemmin myös varsinaiset asekatat (bo, sai, tonfa, niaha).

Bo, sai ja tonfa ovat tehokkaita aseita, mutta lisäksi niillä on yhteinen tärkeä piirre: ne noudattavat täsmälleen samoja periaatteita kuin aseettomat tekniikat. Siksi asetekniikoita ei harjoitella itsetarkoituksena vaan parantamaan aseetonta tekniikkaa. Nunchaku ei kuulu Kokondossa harjoiteltaviin aseisiin, sillä sen tekniset ominaisuudet eivät tue hyvin aseetonta tekniikkaa. Kaikki asekatat voidaan Kokondossa tehdä ilman asetta.

Niaha eli veitsi kuuluu omaan ryhmäänsä aseharjoittelussa. Veitsiharjoittelulla on erityinen arvo siksi, että opitaan käyttämään veistä tehokkaasti aseena ja siten ymmärtämään kunnolla veistä vastaan puolustautumisen vaatimukset ja mahdollisuudet.

Tarkoituksenmukaisuus

Itsepuolustustilanteiden hallintaa ohjaa voimakkaimmin käsite tarkoituksenmukaisuus. Jokainen tilanne ei vaadi vastustajan totaalista "terminoimista". Jos vastustaja tarttuu sinua olkapäästä, häntä ei tarvitse tyrmätä gyakutsukilla, koska tilanteeseen sopiva irtautumistekniikka riittää.

On hyvä muistaa, että jokainen tilanne on oma tapauksensa. Harjoittelija opetetaan ajattelemaan aktiivisesti ja tekemään tarkoituksenmukainen ratkaisu. Tämä on yksi tärkeä syy Kokondon laajaan tekniikkavalikoimaan. Ensimmäisen asteen mustaan vyöhön vaadittavat katat Kokondossa ovat:

• taikyoku 1, 2, 3
• pinan 1, 2, 3, 4, 5
• kihon-kata 1, 2, 3, 4, 5
• henka 1, 2
• saifa
• geri-kata
• uke-kata
• konsho
• konni
• konsan
• bo 1, 2, 3
• sai 1, 2, 3
• tonfa-kata
• bassai
• kanku
• hiji-kata 1

 

Teksti: Vesa Toropainen, Daniel Cohen

Takaisin...