"Ostaisitko kotimaisia tiiliä tältä mieheltä - Esa-Pekka Oeyn kämmensyrjä on tv:stä tuttu" BudoExpress 4/1994
Moni kamppailuharrastaja kohtasi tutut kasvot television keväisessä tiilimainoksessa. Siinä mustavöinen karateka murskasi lautoja, kattotiiliä ja rakennustiiliä, mutta perääntyi kunnioittavasti kun eteen osui kotimainen Tiileri-tiili. Mies tiilimurskan takana on Kokondo-karateseurojen voimahahmo Esa-Pekka Oey.
Kun helsinkiläinen Esa-Pekka Oey aloitti karaten vuonna 1974, hän ei aavistanut lajin vievän tv-mainokseen kahta vuosikymmentä myöhemmin. Pari ensimmäistä vuottaan urheilullinen poika treenasi Kim Isakssonin ja Oiva Leimun kaltaisten karatepioneerien opissa.
Saatuaan vihreän vyön vuonna -76 Oey matkasi vuodeksi Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi. Isäntäperheen Shepardien isä oli karatenkovan Kokondo-tyylisuunnan 6.dan ja länsirannikon päävalmentaja. Tiivis treeni huipentui seuraavana vuonna mustan vyön myöntämiseen. Palattuaan kotimaahan matkaaja suoritti ensimmäisen danin samana vuonna myös täällä.
Toisen karatedaninsa Esa-Pekka Oey sai dan-kollegiolta vuonna 1983. Kokondo-tyylisuunta myönsi Yhdysvalloissa helsinkiläiselle kolmannen danin viime vuonna. Karaten lisäksi Oey on treenannut muun muassa nyrkkeilyä ja potkunyrkkeilyä, jossa hän oli aikoinaan ensimmäisiä kansainvälisesti otelleita suomalaisia. Oey iski aikoinaan lajissa seitsemän kansainvälistä ottelua Ruotsissa, Tanskassa ja Ranskassa. Lyömingeistä hän voitti kuusi.
Jäähakku Oey
Esa-Pekka Oey on kunnostautunut myös murskauksessa, jossa hän on parhaimmillaan siivuttanut yhdellä iskulla 240 kiloa jäätä eli pohjoismaisen ennätyksen verran. Onpa mustavyö kerran katkonut kätensäkin murskatessaan. Tuolloin Oey esiintyi autoyhtiön tiedotustilaisuudessa ja jääpino ylsi pään yläpuolelle asti eli liian ylös.
Miehen iskiessä ensimmäisen kerran jäät eivät värähtäneet, mutta ylimmän lohkareen reuna iski käsivarteen murtuman. Murtumasta huolimatta taistelija päätti jatkaa, sillä lukuisan joukon lisäksi myös television kamera seurasi näytöstä. Toinen lyönti pirstoi jäät, mutta vaurioitunut luu napsahti samalla poikki. Kuvaavaa budokan itsehillinnälle on se, etteivät katsojat aavistaneet esiintyjän loukkaantuneen. Erityisen kovaäänisen karjahduksen katsojat kai ounastelivat liittyvän lajiin.
Ihmisleka saa paikan</2>
Alkekeväästä murskausveteraani sai puhelun mainoskuvauksia tekevästä Storyfilmi-yhtiöstä: tiilimainokseen kaivattiin lujakätistä ihmislekaa. Oey sai pestin: ulkomainen halpatuonti oli valtaamassa markkinoita kotimaisilta laatutiililtä - oli murskaavan vastaiskun aika.
Vastaiskuksi kaavailtu tv-mainos kuvattiin helsinkiläisravintola Kultaisen Sipulin kupeessa olevassa tyhjässä myymälätilassa. Kuuden tunnin kuvaussession aikana karateka murskasi parikymmentä kertaa: puuta, kattotiiliä ja eri määriä punatiiliä.
Valmiissa mainoksessa mustavöinen karateurho murskaa ensin kämmensyrjällä pari lautaa, sitten yhden punatiilen ja kaksi punatiiltä. Ikään kuin vaihtelun vuoksi tiilien kauhu muuttaa muruiksi muutaman kattotiilen jalkapohjallaan, ennen kuin palaa tuttuun kämmensyrjäiskuun, jolla hän halkaiseen kunnioitettavan kolmen punatiilen pinon.
Tämän jälkeen budoatleetti asettaa murskattavaksi uuden, muista poikkeavan kattotiilen. Sitä hetkisen tarkasteltuaan hän pudistelee päätään, luopuu murskausaikeistaan ja kumartaa. Taustalta kajauttaa möreä miehenääni: "Tiileri - kunnioitettavaa kestävyyttä!"
Milloin uudestaan?
Oey kertoo seuratovereidensa katsoneen silmä kovana mainoksen videolta, pysäytyskuva pysäytyskuvalta. Tuomio kuului: murskaus sujui teknisesti oikein. Oeylta on myös pilke silmäkulmassa kyselty milloin seuraa jatko-osa. Nimikkeeksi sopisi vaikka: "Tiileri 2 - Ihmislekan paluu"
Mustavyö itse tuumii, että televisiossa voisi mainostaa tiilien sijaan karatea. Joko koko maan tai pääkaupunkiseudun karateseurat voisivat laatia yhteismainoksen vaikkapa ennen syksyn alkeiskursseja. Yksi kysymys on askarruttanut mainoksen nähneiden mieltä: Esa-Pekka, olisiko se Tiileri-tiilikin hajonnut?
- Kielsivät kokeilemasta, sen kun pitäisi olla vahvempi kuin tavallisten tiilien.
Teksti: Kimmo Luukkonen