"Jäänmurtaja Pekka Oey" Budoka 1-2/2004
Pekka Oey oli 80-luvulla suomalaisen karaten näkyvimpiä hahmoja. Pekka tunnettiin erityisesti murskausnäytöksistään.
Pekka Oey (4.dan) aloitti kamppailulajit jo viisivuotiaana. Isä Beng opetti hänelle kung fu'ta ja pentjak silatia. Karate-gi'n Pekka puki ylleen vuonna 1975. Seura oli Vantaan Jukara, jossa harjoiteltiin Wadoryu-tyyliä. Opettajina toimivat Kim Isaksson ja Oiva Leimu.
Vaihto-oppilas Oey
Vantaan Jukarassa vihreän vyön suorittanut Pekka lähti vuosiksi 1976-1977 Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi. Hän ilmoitti haluavansa harjoitella vaihto-oppilasvuonnaan myös karatea. Vaihto-oppilasjärjestö arpoi Pekan määränpääksi Idahon. Osavaltio tunnetaan Yhdysvaltojen Takahikiänä, mutta Pekalla kävi munkki: hän pääsi asumaan Shepherd Realen (6.dan) luokse, joka oli Länsi-Yhdysvaltojen pääopettaja Kokondo-karatessa.
Shepherd Reale oli harjoitellut aiemmin Kyokushin-karatea Paul Arelin kanssa, joka oli tyylin perustajan, Masutatsu Oyaman edustaja Yhdysvalloissa. Kun Oyaman ja Arelin tiet myöhemmin erosivat, Reale jäi Arelin Kokondo-järjestöön.
Shepherdin luona Pekka sai heti alkajaisiksi unohtaa vaivalla oppimansa pikkunäppärät Wadoryu-katat koska Reale ryhtyi opettamaan hänelle voimaperäisempiä Kokondo-katoja. Reale ehdotti myös unohtamaan koulunkäynnin ja treenaamaan sen sijaan karatea. Vaihto-oppilasjärjestö puolestaan uhkasi palauttaa Pekan Suomeen, mikäli hän lintsaisi koulusta: "Ei sitä treeniä olisi kahdeksaa tuntia päivässä jaksanutkaan", muistelee Pekka Oey.
Kulttuurishokki
Pekka harjoitteli Realen kanssa Kokondo-karatea ja Realen Jukido-jujutsu -harjoitukset, jotka järjestettiin paikallisen YMCA:n tatamisalilla, eivät tulleet Pekalle tutuksi. Realen karateopetus kyllä sisälsi Jukido-jujutsun tekniikoita, muuta karatesalin puulattian vuoksi käytettäviä tekniikoita oli rajoitettava.
Pekka muistaa Realen tekniikat suoraviivaisina ja tehokkaina Kyokushin-karaten tekniikoina. Katat olivat monipuolisia ja kaikkia liikesarjoja ei vaadittu. Pekka muistelee, että esimerkiksi lyöntejä sisältävää tsuki-kataa opetettiin vain oppilaille, joilla oli puutteita lyöntitekniikoissa ja potkutekniikoita sisältävää geri-kataa oppilaille, joilla oli vaikeuksia potkutekniikoissa. Asekatat tulivat vastaan vasta ruskeassa vyössä.
Realen seurassa vyökokeet pidettiin usein yllättäen, ja kokelas saattoi helposti reputtaa. Pekkakin sai ruskean vyönsä vasta toisella yrittämällä. Hän muistaa olleensa katkera kun häntä "huonommat" saivat vyön: "Se oli minulle hyvä opetus, tajusin että kaikki treenaajat eivät olleet samalla viivalla. Kukin eteni vyöarvoissa kykyjensä puitteissa ja vyökokeen vaatimukset eivät olleet samat kaikille".
Idahon toiseksi paras
Shepherd Reale järjesti myös karateturnauksia. Pekka osallistui vuonna 1977 Idahon osavaltion mestaruuskisoihin, joista hän sai hopeaa. Pekka muistaa, että vaakaa ei vaivattu, pistettiin vain ottelijat riviin ja jaettiin heidät painaviin ja keveisiin. Eri vyöarvojen ottelijat eivät kohdanneet tatamilla.
Pekka muistelee, ettei käytetty kontakti ollut kova. Erilaiset karatetyylit olivat toisinaan aika eksoottisia ja kerrankin yksi vastustaja sai Pekasta pisteen hyppäämällä kuperkeikan ja heilauttamalla takimmaisen jalkansa kantapään äimistyneen Oeyn vatsaan. Pekka kertoo häpeävänsä sitä varmaan loppuelämänsä.
Shepherd Reale sai paljon uusia oppilaita karatenäytöksiensä avulla. Pekka esiintyi Realen kanssa usein paikallistelevisiossa ja kaupungin pörssiklubilla. Pekka sai näin kipinän järjestää Kokondo-karaten mainetta kasvattaneita karatenäytöksiä myöhemmin Suomessa.
Suomen nuorin bläckbelt
Palattuaan Suomeen Pekka oli Suomen nuorin karaten mustan vyön haltija: vasta 17-vuotias. Paineet olivat kovat: "Kaikki kaverit tuntuivat mutisevan, että tuo kaveri on saanut mustan vyönsä Amerikassa". Pekka päätti mennä tarkistuttamaan mustan vyön kokeensa Suomen Karateliiton dan-kollegiossa ja läpi meni: "Silloin piti jatkuvasti näyttää, että oli vyönsä mittainen. Ainoa, joka heti tuoreeltaan onnitteli minua mustasta vyöstä oli Shukokai-karaten Yrjö Pursiainen. Renshinkanin kaverit katselivat tuolloin nenänvartta pitkin", muistaa Pekka.
Myös kata luonnistui Pekalta ja hän sai Suomessa hopeaa ja pronssia katan suomenmestaruuskisoissa: "Pistekaratessa sen sijaan olin kehno ja kontaktikarate sovaltui minulle paljon paremmin". Pekka nousi naruneliöön Auvo Niinikedon avustuksella. Ave tiesi, että Pekka piti kontaktista ja että hän kävi nyrkkeilemässä Elis Askin opastuksella.
Elis Ask
Pekalla on edesmenneestä nyrkkeilyn puuhamiehestä Elis Askista vain lämpimiä muistoja: "Sain matkallani Indonesiassa lavantaudin ja makasin heikkona sairaalassa. Elis kävi katsomassa minua, neuvoen tyylilleen uskollisesti samalla lääkäreitä. Tuomisinaan hänellä oli kirja, johon hän oli kirjoittanut etusivulle: "Kaveruudella Elis Ask". Vuosia myöhemmin treenikaverit Ruskiksen nyrkkeilysalilla pyysivät käymään katsomassa sairaalassa Elistä, joka kuulemma höpötti tässä vaiheessa jo aika sekavia. Kävinkin Kustaankartanossa, missä huone oli sisustettu hienosti. Seinillä oli valokuvia, jossa Elis poseerasi kehäjulkkisten, kuten Muhammed Alin kanssa. Elis nukkui, enkä raaskinut herättää häntä. Kaksi päivää myöhemmin hän kuoli, mutta olen ylpeä siitä, että sain näin vuorostani käydä häntä katsomassa sairaalassa".
Tuomari puhuu ranskaa
Pekka sai Pohjoismaiden potkunyrkkeilymestaruuden vuonna 1981 ja hän kävi monissa potkunyrkkeilyturnauksissa: "Muistan erityisen hyvin ottelumatkan Ranskaan. Pariisista meidät kuljetettiin hornan kuuseen maalle, ottelupaikalle, jonne oli kerääntynyt valtava joukko katsojia. Ottelun alussa tuomari luki ranskankielellä säännöt ja minä vain hoin että: "jeesjees". En tiennyt, että Ranskassa vastustajaa vastustajaa ei saanut heittää, koska Suomessa niin sai tehdä. Ensimmäisen heiton jälkeen tuomari riensi väliin heiluttamaan kättä ja papattamaan jotakin ranskaksi. Arvelin saaneeni pisteen. Toisen heiton jälkeen sama toistui vielä kipakampaan sävyyn. Ja kolmannen heiton jälkeen minut diskattiin. Vastustajani oli Euroopan mestari ja tuo ottelu oli minulle todella tärkeä", muistelee Pekka Oey.
Suomen Kokondo
Pekka on monilahjakkuus, joka oli tuttu kasvo aikoinaan myös sitruunapallokentillä. Roostersin amerikanjalkapallojoukkueessa Pekan kaulaan ripustettiin SM-kultamitali vuonna 1982.
Vuonna 1983 Pekka lähti matkalle maailman ympäri ja hän treenasi kamppailulajeja eri maissa. Samana vuonna perustettiin Suomen Kokondo. Ensimmäinen Kokondo-seura perustettiin Myyrmäkeen. Perustajat olivat Arto Hanerva, Reijo Lehto, Pekka Oey ja Kari Timonen.
Suomen Kokondo otti korostuneesti vaikutteita Kyokushin-karatesta: "Taisimme olla Suomessa kyokushinmaisempia kuin tyylin harrastajat itse", virnistää Oey. Pekka oli eittämättä seuran keulakuva, mutta hän muistuttaa, että kaikkien perustajajäsenien persoonallinen panos vaikutti Suomen Kokondon kehitykseen.
Shepherd Reale erosi 90-luvulla International Kokondo Assiciationista ja hän johtaa nykyään omaa järjestöään, International Association Sanzyuryuta. Rekkakuskin oloisen Realen tekniikat olivat Pekka Oeyn mukaan fyysisiä ja kovia ja Realen persoonallinen tyyli kehittyi eri suuntaan kuin Paul Arelin. Samalla tavalla Suomen Kokondon tyyli muodostui omanlaisekseen perustajaryhmän mieltymyksien mukaan.
Kovaa treenaamista
Suomalaisen Shiai Kyokushinkain puuhamies Jyri Hokkinen, muistaa 80-luvun harjoittelun Myyrmäen Kokondo-seurassa ankarana. Hokkisen mukaan Oeyn mieltymys potkunyrkkeilyyn näkyi opetuksessa: otteleminen ja erilaiset pariharjoitukset muodostivat merkittävän osan karateharjoituksista. Ylempien vyöarvojen vyökokeisiin kuului olennaisena osana täyskontaktiottelu.
Myös ammattilaisnyrkkeilijä Jose Tuominen harjoitteli aikoinaan Kokondossa ja tarkkaavaisemmat bokrauksen seuraajat bongasivat Josen mustan otteluviitan selässä Kokondon logon. Taistelijasieluinen Jose toi kovuutta karate-harjoituksiin ja Jose toimi erinomaisena sparraajana vyökokeissa, joissa kokelaitten piti ottaa erää hanskat kädessä häntä vastaan.
Vuonna 1989 perustettiin Vuosaareen kotiutunut Helsingin Kokondo. Seura leipoi eturivin karateottelijoita ja suomenmestareita, ja siinä ehti harjoitella viitisensataa karatekaa ennen kun seura lopetettiin. Kymmenisen vuotta Myyrmäen seuran jälkeen, vuonna 1993, perustettiin Tikkurilan Kokondo-seura.
Pään käyttöä murskaamisessa
Pekka tutustui ensimmäisen kerran murskaamiseen Shepherd Realen luona. Opettaja laittoi Pekan eteen tiilen ja käski iskeä. Pekka teki työtä käskettyä, mutta tiileen tuli vain pieni halkeama. Reale laittoi seuraavaksi tiilen päälle liinan ja neuvoi unohtamaan tiilen ja miettimään liinaa, näkemään sen mielessään seuraavaksi maassa. Nyt tiili totteli kiltisti käskijäänsä.
Pekka jatkoi murskaamista Suomessa ja erityisesti hänet muistetaan jään murskaajana. Pekka murskasi jäätä myös päällään, jääpalikan roikkuessa ilmassa. Hän päätti kuitenkin lopettaa pään käytön moukarina, koska yhdysvaltalainen karateka menetti näkönsä murskattuaan päällään.
Pekka poimittiin 80-luvulla Tiileri-tehtaan tv-mainokseen. Hän muistaa menneensä tapaamiseen mainostoimiston studiolle, missä hänen käskettiin "hajoittaa jotakin". Sitten katseltiin tavaroita sillä silmällä. Lopulta sahattiin hyllystä pätkä jonka Pekka murskasi. Asia oli päätetty. Mainoksessa Pekka murskaa tiiliä ja on murskaamaisillaan taas uuden kasan, mutta katsoo sitten päätään pudistellen Tiileri-tiilikasaa.
Kädellä ja käden murskaamista
Murskaajan elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Pekka muistaa varmaan ikänsä Aro-Yhtymän näytöksen. Häntä haastateltiin lavan edessä ennen h-hetkeä, kun samalla korokkeella pinottiin jäitä. Pekalta kyseltiin josko jäitä vielä pinotaan lisää ja Pekka käski hajamielisesti lisätä. Kun tuli murskaamisen aika, Pekka huomasi että pino olikin liian korkea: häntä rintaan saakka. Oli kuitenkin paha mennä ottamaan jäitä enää poiskaan kun vastapäätä tuijotti ilmeetön tv-kameran objektiivi.
Pekka iski kaikin voimin, saaden rikki vain kaksi ylimmäistä jääharkkoa. Sitten käsi pysähtyi ja samalla napsahti poikki käsivarren luu. Pekka ei kuitenkaan epäröinyt, vaan iski toisen kerran ja sitten jäät jo hajosivatkin. Pekka kumarsi ja riensi takahuoneeseen utelemaan, josko Aro-Yhtymä voisi lainata automaattivaihteista autoa, sairaalaan kun pitäisi päästä ja käsi ei liikkunut enää yhtään.
Maailmanennätysmies
Pekka suostuteltiin kaksi viikkoa ennen h-hetkeä jään murskauksen maailmanennätysyritykseen Guinnessin ennätysten kirjaan. Oli edessä paluu jääaikaan. Pekka pilkkoi tv-studiossa 225 kiloa jäätä, joka riitti ennätykseen. Jääpalikkoja oli viisi: kukin kooltaan 15x15x200 senttimetriä. Jäätä oli ennätysmielessä aiemmin murskattu kyynerpäällä, ei kämmensyrjällä, kuten Pekka.
Pekan mukaan murskaus meni helposti, ehkä siksi, että hän psykkasi itseään niin hyvin. Sähköinen olemus välittyi tv:n kautta kotikatsomoon saakka. Pekka ryhtyi välittömästi ennätysmurskauksen jälkeen puhumaan jo uudesta ennätysyrityksestä, koska jäiden määrän piti olla alun perin olla suurempi.
Autolla ympäri Suomineitoa
80-luvulla Kokondo oli oli Suomen suurin karateseura, elettiin karaten suosion huippuaikoja: "Oli se rock'n-rollia kun esimerkiksi Kivimäen koululla paikalla oli sata oppilasta ja kiljuttiin yhdessä kiaita. Porukka lämmitteli käytävillä jännittäen tulevia matseja - ilmassa oli tervettä aggressiota", Pekka nauraa ja kertoo, että hän piti tuolloin pelkästään meriittinä sitä, että eri kaupunginosien kovikset ja katutappelijat tulivat treenaamaan Kokondoon.
Työtä se kuitenkin teetti. Pekka pudistelee päätänsä muistellessaan miten paljon hän kiersi maata opettamassa: "Onneksi oli tuolloin firman auto ja bensat. Mutta nuorempana sitä jaksoi, se oli kivaa ja olihan se hyvää nuorisotyötä".
Pekka Oey kiersi ympäri suomenniemeä vetämässä leirejä: itsepuolustusta, murskausta ja potkunyrkkeilyä. Pian hän kuitenkin huomasi, ettei voisi antaa oppilailleen enempää, ellei tekisi karatesta työtä. Pekka päätti siirtyä sivuun ja pääopettajuuden myöhemmin perinyt Vesa Toropainen (4.dan Kokondo-karate) matkusti Yhdysvaltoihin tapaamaan tyylin pääopettaja shihan Paul Arelia.
Karaten nurja puoli
Pekan mielestä karate on kasvanut Suomessa vinoon. Jäämies on kovan kontaktin kannattaja ja hänen mukaansa vasta ottelutilanteessa karateka joutuu kohtaamaan omat rajansa. Pelkkä tekniikkaharjoittelu ei tee kenestäkään ottelijaa: "Otteleminen opettaa nöyryyttä, silloin huomaa, että on vielä paljon oppimista. Tai huomaa ehkä taantuneensa, että pitää treenata enemmän. Taistelutilanteessa karateka on ypöyksin. Tilanne, jossa ei voi luottaa kuin itseensä, ja sensein opetuksiin, on paras opettaja. Strategia pitää kuitenkin olla, ilman sitä häviää varmasti", analysoi Pekka Oey.
"On sääli, että seurojen toiminnassa aikoinaan aktiivisesti toimineet kaverit joutuvat syrjään seuran toiminnasta. Näillä kavereilla olisi tietotaitoa ja kokemusta jota jakaa nuoremmilleen. Monen entisen aktiivin elämäntilanne on muuttunut ja heillä olisi jälleen aikaa karaten harjoittelulle, opettamiselle ja järjestötyölle. Seurat voisivat ottaa mukaan toimintaansa näitä kavereita ja käyttää heidän kokemustaan hyväksi", ehdottaa Pekka Oey.
Judo-tatamille
Neljänkympin rajapyykki ei ole hidastanut paljoakaan jäämiestä: Pekka treenaa yhä kolme-neljä kertaa viikossa. Hän tekee työtä kotoaan käsin, jolloin on helppoa järjestää oma harjoittelu. Kotona on punttisali sekä nyrkkeilysäkki, ja kerran viikossa Pekka käy Ruskeasuolla nyrkkeilytreeneissä sekä kaksi kertaa viikossa Kokondo Ringside Clubin treeneissä Myyrmäen Urheilutalolla.
Kokondon vanhojen harrastajien pioneeriryhmän, Kokondo Ringside Clubin, treeneissä Myyrmäessä käy kymmenkunta vanhaa partaa. Enberg, Hanerva, Kulmala, Kähärä, Lehto, Pekkinen, Ruotsalaisen veljekset, Timonen, Kai Oey.. Nimilista on kuin suomalaisen karaten kuka-kukin-on -kirjasta.
Haastatteluhetkellä Pekka haikaili, josko hän vielä vanhoilla päivillään aloittaisi judon. Ja tätä lukiessasi Pekka on jo tuttu näky Chikaran judotatameilla. Pekan 14-vuotias poika Sebastian treenaa judoa samassa seurassa, ja hän on voittanut suvereeniin tyyliin monia ikäkausikilpailuja.
Intoa ja/vai taitoa?
Internetin Taistelija.net-sivustolla oli taannoin värikäs kertomus siitä, miten nuorilla kokondokoilla oli toisinaan enemmän intoa kuin taitoa. Muisteloista on kiittäminen karatehärkä Kari Aittomäkeä.
"Legendaarinen voimakaksikko Lehto & Oey on pitänyt hauskimmat karatenäytökset mitä tässä maassa on kuunaan nähty. Kundit olivat tuolloin nuoria sällejä ja into oli kauhea. Homma alkoi "kuinka-tuhoan-pesäpallistin"-esityksellä. Lehdon Repa oli mailan varressa ja Pekka Oey sankarina. Kuten tapana oli, Repan piti lyödä hi-taas-ti, jotta Pekan tekninen taituruus pääsisi oikeuksiinsa. Vaan eipä sitä kaikkea voi muistaa, ja niin Repa tempasikin mailalla Pekkaa päähän niin että kumahti. Pekka otti muutaman sivuaskeleen ja vahtasi Repaa murha silmissään. Kuuluttaja toteamaan lakonisesti, että edellisen tarkoitus oli havainnollistaa, miten hyvin karateka kestää iskuja.
Sitten tuli aika ottaa esille mystiset aseet. Repa asettui kahden tuolin väliin makuulle ja omppu pistettiin napaan. Pekka sihtailemaan samuraimiekalla, zen-keskittyminen, KIAI! ja isku. - OHI! Repa putosi käyränä lattialle ompun vieriessä yleisön joukkoon. Lehto nousi punainen naarmu pytyssä sadattelemaan äänekkäästi ja painokelvottomasti Pekkaa. Mutta oli omenakin saanut siipeensä, siitä oli kiistatta irronnut kynnen kokoinen pala! Jämäkkä kumarrus yleisölle ja estradilta vek. Kyllä karate on komia laji."
Selityksen paikka: "Kun lähdin lyömään miekalla, Repe jännitti äkkiä vatsaansa ja omena heilahti paikaltaan. Siksi miekka osui hänen mahaansa", naureskelee Pekka Oey.
Teksti: Jarmo Österman