Pysy ajan tasalla treeneistäsi

Tavoitteellinen treenaaminen vaatii paljon motivaatiota. Motivaatio voi taas välillä olla kovalla koetuksella, mikäli tuntuu, että treeni ei suju tai tuloksia ei näy. Tulosten syntyminen tapahtuu aina vähitellen ja se ottaa oman aikansa. Muutosta ei välttämättä huomaa itse, siksi hyvä keino on seurata omaa treenaamista ja treenaamisen edistymistä.

Suunnittele treenikalenteri

Hyvin suunniteltu treenikalenteri auttaa tasapainottamaan treenaamista ja tuo siihen säännöllisyyttä. Treenaamisen yhteydessä on erittäin tärkeää muistaa palkita kroppaansa myös levolla. Tulosten syntymisen kannalta lepopäivät sekä treenin monipuolisuuden tärkeää.

Pidä kirjaa ruokailusta

Treenikalenterin ohessa on helppoa ja kätevää kirjata ylös omaa ruokavaliota. Ruokavalion seuraamisesta voi olla hyötyä treenaamisen suhteen, sillä ruokavaliolla on iso rooli jaksamisessa sekä tuloksien kehittymisessä. Syömisen ja liikkumisen tulee olla keskenään sopivassa suhteessa.

Älyä urheilun kylkeen

Erilaiset urheilurannekkeet sekä -kellot ovat hyvä lisä treenien kylkeen. Niiden avulla on mahdollista seurata esimerkiksi omaa hengitystä, sykettä, poltettuja kaloreita, käytettyä aikaa, kuljettua matkaa sekä palautumista ja nukkumista. Treenistä palautuminen ja hyvät yöunet ovat yhtä tärkeitä kuin itse treenaaminen.

Verkkokauppa helpottaa arjen tohinoissa

Arjen touhussa voi olla hankalaa löytää aikaa työn sekä treenaamisen ohella. Tällöin kannattaa tarkistaa hyvä valikoima netistä, joka tarjoaa laajan valikoiman erilaisia mahdollisuuksia treenaamiseen ja treenaamisen sekä tulosten seuraamiseen. Verkkokauppa tuo tuotteet helposti ja nopeasti asiakkaan luokse.

Mainos omissa pelivaatteissa

Mainostaminen omissa tai joukkueen pelivarusteissa tai vaatteissa voi tavoittaa suuren yleisön. Mainostamisella on merkitystä niin mainostajalle kuin itse mainosta kantavalle urheilijalle. Nykyään pidämme itsestäänselvyytenä, että joukkueen harjoitusvarusteissa on sponsorin logo, mutta vain 10 vuotta sitten niin ei ollut ollenkaan; harjoitussarjan sponsorit olivat suurelta osin tuntemattomia esimerkiksi seurajalkapallossa.

Sponsorit ovat yleistyneet myös kamppailulajien treeni- sekä otteluvaatetuksessa. Eniten niitä käytetään nyrkkeilyssä ja vapaaotteluasusteissa, mutta muistakin kamppailulajeista löytyy oma joukko mainostavia tahoja.

Miksi sponsorit lähtevät mukaan mainostamaan myös varusteisiin ja pakkauksiin?

Kuten kaikessa sponsoroinnissa, yksi tärkeimmistä syistä on näkyvyys. Vaikka ottelupäiväpaita varastaa suurimman osan parrasvaloista, harjoituspakkaukset ovat se, mitä pelaajat käyttävät koko loppuviikon. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedotusvälineissä näkyvät valokuvat ja videot harjoituksista sekä lehdistötilaisuuksista antavat kaikki paljon näkyvyyttä harjoitussarjan sponsorille. Ne auttavat yhdistämään seuran arvot brändin arvoihin. Sponsorit haluavat näkyvyyden lisäksi myydä myös elämyksiä.

Rajoita mainoksien määrää

Rajoitettu määrä on parempi vaihtoehto kuin se, että mainoksia on niin paljon että vaatetus näyttää enemmän tilkkutäkiltä. Kohdennettu mainonta myös erottuu selkeämmin. On siis tärkeää löytää vain muutama tärkeä sponsori, jotka ovat valmiita sijoittamaan tarpeeksi rahoitusta toimintaan. Keräämällä paljon sponsoreita tai mainostajia voi olla vaikutus, että jotkin sponsorit sanovat sopimuksen irti sen takia, että pelipaidassa on liikaa muita mainostajia. Toisaalta sponsorit voivat tehdä myös omalaatuisia ratkaisuja mainonnassaan. Voit kätevästi shoppailla netissä ja ostaa mainostuotteita omiin mieltymyksiisi sopien.

Liverpool FC

Liverpool football club www.liverpoolfc.com on jalkapalloseura, joka pelaa englannin valioliigassa. Joukkue on perustettu vuonna 1892 ja sen kotistadion on ollut perustamisvuodesta asti Anfield Liverpoolissa. Voit vain kuvitella kuinka hienosti kajahtaa ilmoille täydellä Anfieldin stadionilla kannattajien laulamana joukkueen kannatuslaulu You’ll Never Walk Alone, joka kerta kun joukkue pelaa koti otteluansa.

Kannattajat ovat hyvin uskollisia joukkueelleen ja pukeutuvat joukkueen peliasuihin, niin vapaa-ajalla kuin pelipäivinäkin. Peliasun väri Liverpoolilla on punainen. Liverpool on englannin menestyneimpiä jalkapallojoukkueita. Liverpool on voittanut valioliigan 19 kertaa, FA Cup mestaruuksia Liverpoolilla on 8, Champions Liiga mestaruuksia on kertynyt 6 ja UEFA cup mestaruuksia 3.

Joukkue

Joukkueessa on pelannut sellaisia tähtiä kuin, Bob Paisley, Peter Crouch, Steven Gerrard, Luis Suarez, ja Fernando Torres. Suomalaisista Liverpoolissa on ainakin pelannut Jari Litmanen ja Sami Hyypiä. Nykyinen joukkue koostuu sopivassa suhteessa taitopelaajia ja kurinalaisia puolustajia, joita on vaikea ohittaa. Liverpool tulee olemaan aina paha vastusta niin vieraissa kuin täpötäydellä kotikentällään, jossa kenelläkään vierailijalla ei tule olemaan helppoa. Tuoreimmat uutiset joukkueelta voi luka täältä www.liverpoolfc.com/news

Sams Dodds – fanikauppa

Tällä sivulla pääset ostamaan tyylikkäitä ja lisenssoituja Liverpool fanituotteita. Tuotteita on laidasta laitaan, niin aikuisille kuin lapsillekkin. Fanituotteet ovat aitoja ja lisenssoituja. Pelipaidat voi tilata joko numerolla tai ilma. Peliasuihin voi halutessaan painattaa myös oman nimensä tai jo tutun LFC-supertähden nimen.

Kamppailulajit ja turvalliset harjoitukset

Erilaiset kamppailulajit ovat suosittuja urheilu- ja harrastusmuotoja kaiken ikäisten keskuudessa. Harjoituksissa pyritään aina turvalliseen suoritustapaan jokaisen oman taitotason mukaan, jotta vältyttäisiin ikäviltä loukkaantumisilta ja harjoittelutauoilta. Lajeissa, joissa käytetään miekkoja tai muita aseita, harjoitellaan yleensä puisilla tai pehmustetuilla harjoitusaseilla. Kokeneemmat harrastajat saattavat tosin joskus käyttää yksin tai keskenään harjoitellessaan myös oikeita välineitä. Tapaturmien riskit kasvavat kontaktitilanteissa, kaatuessa tai kovasta materiaalista tehtyjen aseiden kanssa harjoiteltaessa. Lisäksi liikkeiden vauhti ja äkkinäiset suunnanmuutokset voivat johtaa tapaturmiin.

Toipuminen loukkaantumisesta

Valtaosa liikuntavammoista kamppailulajien parissa on lieviä ja nopeasti paranevia, mutta joskus niillä voi olla harmittavia pitkäaikaisseurauksia. Liikuntavamma voi ajan kuluessa johtaa esimerkiksi hitaasti pahenevaan nivelrikkoon. Kamppailulajeihin liittyvät vammat johtuvat usein puutteellisesta kehonhallinnasta ja yleisimmin niissä loukataan nilkka, polvi, olkapää tai selkä. Loukkaantumisesta toipumiseen voi kulua useampi viikkokin ja harjoittelu on aloitettava maltillisesti. Toipumisen aikana on hyvä keksiä itselleen jotain kevyttä ja mielekästä ajanvietettä, kuten lukemista tai vaikkapa viihdyttävien pelien pelaamista Videoslots -nettikasinolla.

Loukkaantumisien vähentäminen

Kamppailulajeissa loukkaantumisen riskiä voi pienentää huolehtimalla, että aikaisemmin sattuneet vammat on varmasti hoidettu ja kuntoutus suoritettu huolella ennen paluuta lajin pariin. Liikuntaa ei tulisikaan harrastaa sairaana ja täysimääräisen harjoittelun voi aloittaa uudelleen, kun peruskunto on palautunut normaalitasolle. Lihaskuntoa ja nivelten liikkuvuutta voi parantaa hiljalleen kevyillä harjoitteilla ja ennen treenejä lihakset ja nivelet tulisi verrytellä rauhassa. Kamppailulajeissa, kuten muussakin liikunnassa, on myös tärkeä käyttää lajille ominaisia varusteita ja suojuksia sekä huolehtia riittävästä levosta.

Harrastuksena judopelit

judo_189086093

Kiinnostaako judo lajina? Haluaisitko judomestariksi ilman fyysisiä ponnistuksia? Judopelien ansiosta saat mahdollisuuden tutustua lajiin ilman, että sinun tarvitsee edes poistua kotoasi. Judopelejä on monia erilaisia, mutta isoimmissa peleissä on mahdollista saada vastustajaksi tietokoneen sijaan muita pelaajia ympäri maailman. Kansainväliset kilpailijat tuovat peliin todellisen turnauksen tuntua ja peliin uppoutuukin helposti pitkiksikin ajoiksi.

Judon lisäksi muita tekniikkapelejä löytyy verkosta valtavasti. Esimerkiksi netissä toimivat kasino pelit tarjoavat useita vaihtoehtoja pelaamisesta pitäville. Nettikasinoilta löytyy perinteisiä pelejä, kuten blackjack ja pokeri, mutta myös tuoreita videokolikkopelituttavuuksia. Mukavaa ajanvietettä löytyy siis jokaiselle ja korttien parissa voi harjoitella judossakin tarvittavaa kärsivällisyyttä ja taktikointia.

Judon perustaa

Japanista lähtöisin oleva kamppailulaji judo on kehitetty 1880-luvulla ja sittemmin siitä on kehittynyt maailman suosituin kamppailulaji. Judossa tavoitteena on saada heitettyä vastustaja hallitusti selälleen tai vaihtoehtoisesti voittaa vastustaja sidonnalla, kuristuksella tai käsivarsilukolla. Ottelun voi voittaa myös pitämällä vastustaja matossa 20 sekunnin ajan. Olympialaisissa judo on ollut ensimmäistä kertaa vuonna 1964 ja vakituisesti se on kuulunut osaksi olympialaisia vuodesta 1972 saakka. Suomeen on saatu viimeksi Euroopan mestaruusmitali vuonna 2015, kun Emilia Kanerva voitti kultaa alle 18-vuotiaiden sarjassa.

Judoa pidetään turvallisena, sillä samurai-tekniikoihin perustuvassa lajissa mukana ovat vain sellaiset tekniikat, joita voidaan harjoitella aiheuttamatta haittaa vastustajalle. Judo tarkoittaa kirjaimellisesti pehmeää ja joustavaa tietä. Tyypillisesti judoharrastukset alkavat alkukumarruksilla ja harjoitusparin tervehtimisellä. Muodollisten tapojen on tarkoitus luoda harjoittelutilanteeseen yhtenäisen kunnioituksen tunnelma harjoittelijoiden keskuuteen. Judoa harjoitellaan parin kanssa ja molemmat harjoittelijat tekevät liikkeet vuorotellen.

Judon pelaaminen netissä

Kaikista ei kuitenkaan ole tähän hurjaan harrastukseen, minkä vuoksi onkin erityisen mukavaa, että netissä on runsaasti mahdollisuuksia pelata judoa. Nettipeleissä judon säännöistä ei tarvitse olla täysin selvillä, sillä ne selkiintyvät pelaajalle pelin edetessä. Tietenkään sääntöjen tuntemuksesta ei ole haittaa, sillä voittomahdollisuudet ovat toki paremmat, mitä enemmän lajia tuntee.

Useimmissa nettipeleissä valitaan taistelija, minkä jälkeen alkaa harjoitteluvaihe. Pelaaja voi kehittää sellaisia yksilöllisiä pelihahmonsa taitoja, joilla haluaa voittaa vastustajat. Usein pelaajat valitsevat pelihahmolleen jonkin tietyn bravuuritaidon, jonka avulla on mahdollista yllättää vastustajat ja voittaa kilpailu.

Aikido

Aikido eli “harmonian tie” on Japanista lähtöisin oleva itsepuolustus- ja taistelulaji. Aikidon on kehittänyt japanilainen taistelulajien opettaja ja kehittäjä Morihei Ueshiba 1930-luvun alussa. Nimensä mukaisesti aikido pyrkii muihin taistelulajeihin verrattuna enemmän harmoniaan, sillä aikidon periaatteena ei ole vastapuolen vahingoittaminen. Aikidossa ei yleisesti ottaen kilpailla lukuun ottamatta joitakin siitä jalostuneita tyylisuuntia, kuten tomikia.Aikidossa vastustaja pyritään taltuttamaan hänen omaa voimaansa hyväksikäyttäen. Vastustajaa ei varsinaisesti pyritä “voittamaan” vaan hänen taistelutahtonsa on tarkoitus nujertaa, jolloin saavutetaan rauha. Aikidon rauhanomaisuus on nähtävissä myös lajiin kuuluvista liikkeistä, jotka ovat huomattavasti pehmeämmät kuin monissa muissa itämaisissa taistelulajeissa. Lajina aikido sopii hyvin kaikenikäisille ja aikido-kursseja järjestetään erikseen mm. junioreille ja naisille. Aikidoon ei vaadita myöskään äärimmäisen hyvää fyysistä kuntoa. Muiden taistelulajien tapaan myös aikidossa on yhteensä 10 erilaista vyöarvoa.Aikidossa voidaan käyttää myös aseita eli puumiekkaa, jō-keppiä tai veistä. Jotkut aikidokoulut järjestävät tuliaseiden riisuntaan tähtääviä harjoituksia.Suomessa aikidoa on harrastettu 1970-luvulta lähtien, jolloin japanilainen Toshikazu Ichimura toi sen maahamme. Ensimmäinen aikido-leiri järjestettiin jo vuonna 1971 Pietarsaaressa. Aikidon peruskurssin käyneitä arvioidaan olevan Suomessa noin 10 000 ja aktiivisia harrastajia n. 3 000. Harrastusmahdollisuudet ovat hyvät, sillä Suomen Aikidoliiton alaisia seuroja sekä muutamia erillisiä seuroja löytyy noin 70 eri puolilla Suomea. Kansainvälisesti aikidon harrastajien määrää ei tiedetä tarkasti, mutta arviot liikkuvat 1–2 miljoonan välillä.

Kendon historiaa ja nykypäivää

Kendo on japanilainen taistelulaji, jota harrastetaan Japanin lisäksi nykyisin ympäri maailmaa. Taistelussa käytetään haarniskoja, joita kutsutaan bōguiksi, ja bambusta tehtyjä miekkoja. Taistelut suoritetaan paljain jaloin. Lajin sääntöihin kuuluu muun muassa hyökkäykset vain tiettyihin kehonosiin ranteissa, päässä ja kropassa. Kaikki edellä mainitut kehonosat ovat haarniskalla suojattuja. Kendon tarkoituksena on muokata mieltä ja kehoa, kehittää sinnikäs sielu, harjoittaa kurinalaisuutta sekä osoittaa kunnioitusta kohteliaisuutta ja ihmiskunniaa kohtaan, vain muutaman esimerkin mainitaksemme lajin tärkeimmistä periaatteista. Monet näistä tavoitteista ovat yleisiä japanilaisissa (ja myös muunmaalaisissa) taistelulajeissa.

Kendon historia on erittäin pitkä. Kyseisen lajin juuret palaavat 1000-luvulle japanilaisen miekan, Shinogin, kehittämiseen. Miekkaa käyttivät Samurait. Muromachi-aikakaudella vuosina 1392-1673 perustettiin lukuisia Kenjutsu-kouluja. Rauhallisempien aikojen alkaessa Japanissa Ken-miekkojen käyttötekniikoita muutettiin tappamistarkoituksesta Katsunin-ken-miekkailufilosofiaan, joka sisälsi miekkailuteorioiden lisäksi käsitteen kurinalaisesta elämästä Samurain tapaan. Kyseisistä teorioista koottiin kirjoja, joita muun muassa Samurait lukivat sisäistääkseen kirjoissa esiintyviä elämänohjeita elämäntapoihinsa.

Ajan kuluessa uusia Ken-tekniikoita syntyi Kenjutsun vierelle. Näiden uusien tekniikoiden listaan kuului Naganuman kehittämä Kendo-gu (haarniska), sekä Shinai-nimisellä bambumiekalla suoritettavat harjoittelumetodit. Kendo-gu ja Shinai ovat nykypäivän kendon syntyperiä. Toisin sanoen (ja nimistäkin päätellen) Kendo-gun ja Shinain syntyessä taistelulaji kendo sai alkunsa.

International Kendo Federation perustettiin vuonna 1970, ja samaan aikaan Tokiossa ensimmäinen pidettiin World Kendo Championship (WKC) -tapahtuma. Vuonna 2012, järjestyksessään jo 15. WKC järjestettiin Italiassa, ja tapahtumaan osallistui miekkailijoita 48 eri maasta ja alueelta. WKC järjestetään kolmen vuoden välein eri maissa. Vuoden 2013 finaali havainnollistaa, kuinka kurinalaista, nopeaa ja keskittymistä vaativaa kendo on. Lisäksi kyseinen taistelulaji ei ole hiljaista puuhaa. Miekkailijat eivät arkaile äänensä käyttämisessä, mikä itse asiassa lisää jännitystä melkoisesti! On myös tavallista, että taistelijat tömistelevät jaloillansa ennen hyökkäystä.

Kendon harjoittajat

Kendoa harrastavia kutsutaan japanilaisessa perinteessä kendōkaiksi. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti henkilöä, joka harrastaa kendoa. Kendon harrastajia on eri tasoisia, ja taitotaso määritellään tasojärjestelmän avulla. Tasojärjestelmä kehitettiin vuonna 1883 ja siinä on 10 eri dan-arvoa. Ensimmäisen danin alla on kuusi alatasoa, jotka tulee suorittaa ennen pääsyä 1-danin tasolle. Ensimmäisen danin jälkeen tulee olla takanaan ainakin vuosi harjoittelua, ennen kuin voi päästä toisen danin tasolle; samalla tavalla 2. danin jälkeen tulee harjoitella ainakin kaksi vuotta, ennen kuin voi nousta seuraavalle dan-tasolle.

Ennen vuotta 1957 (jolloin dan-arvoasteikkoa laajennettiin kymmeneen daniin) käytössä oli 1.-5. danit ja sitä seuraavat opettaja-arvot. Nykyään käytetään enää 8. danin asteikkoa, koska 9. ja 10. kokeita ei enää tarjota. Yhtäkään 10. danin arvotason saavuttanutta kendōkaa ei ole enää elossa, eikä 9. danin arvoisiakaan ole enää montaa jäljellä. Vain viisi kendōkaa on saavuttanut 10. danin arvon, ja he ovat Moriji Mochida, Gorō Saimura, Yūji Ōasa, Kinnosuke Ogawa, ja Hakudō Nakayama.

Muita kuuluisia kendon harjoittajia ovat esimerkiksi Shozo Kato ja Kosei Ichinose. Shozo Kato suoritti vuonna 2010 kahdeksannen danin arvotason tehden itsestään täten kolmannen henkilön Japanin ulkopuolella, joka pääsi läpi vaikean kahdeksannen danin kokeen. NY Daily Newsin mukaan kokeen läpäisemisprosentti on yhden paikkeilla, mikä tekee 8. danin kokeesta Japanin vaikeimman. On siis luonnollisesti valtaisa saavutus päästä 8. danin arvotasolle.

Kosei Ichinose on puolestaan japanilainen kendon harrastaja, joka on tullut tunnetuksi myös pokeritaidoistaan. Tänä vuonna mies valittiin Team PokerStarsiin edustamaan Japania – maa ei ollut koskaan aiemmin ollut edustettuna maailman suurimmassa nettipokerisivustolla. Ichinosen hienoimpiin saavutuksiin kuuluvat Macau Millions, Asia Poker Tour Cebu, Asia Pacific Poker Tour Seoul ja Macau Poker Cup -kilpailuiden ykkössijat.

Ollakseen näinkin vanha ja perinteinen harrastus, kendo ei ole osoittanut jäävänsä unholaan. Itse asiassa, kendoa harrastavien määrä on noussut runsaasti, ja kuten jo aiemmin mainittu, taistelulaji on levinnyt Japanista ympäri maailmaa. Viimeisin WKC-tapahtuman järjestettiin tämän vuoden toukokuussa, joten seuraavaa tapahtumaa saa odottaa kolme vuotta. Sitä odotellessa voi toki seurata muita kansainvälisiä kendokilpailuja netistä, televisiosta, paikan päältä tai vaikkapa YouTubesta.

Jeet Kune Do

Jeet Kune Do – joka tunnetaan usein vain lyhenteellä JKD – on taistelulajiperiaate, jonka on kehittänyt kamppailulajimestarina ja myös näyttelijänä tunnetuksi tullut Bruce Lee. Jeet Kune Do tunnetaan myös “pysäyttävän nyrkin tienä” ja Lee on opettanut sitä myöhemmin taistelulajin muodossa. Jeet Kune Do ei kuitenkaan ole muiden kamppailulajien tapaan säänneltyä, vaan kyseessä on pikemminkin taistelulajifilosofia. Se perustuu eri kamppailulajien piirteiden yhdistämiseen (sisältäen piirteitä mm. pystykamppailusta, mattokamppailusta jne.) Jeet Kune Don periaatteena onkin sopivan taistelutavan valinta jokaiseen tilanteeseen, olipa kyseinen tapa esimerkiksi lyönti, potku tai jokin muu. Lajeja, joihin Jeet Kune Do pohjautuu, ovat länsimainen nyrkkeily, wing chun, potkunyrkkeily, jujutsu, taekwondo ja miekkailu. Filosofiansa se ammentaa buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta.Jeet Kune Dossa opetetaan parhaan puolustuksen olevan vahva vastarinta. Vastustajan lyönnit ja potkut pyritään torjumaan eri hyökkäystapoja käyttäen. Taistelutapoina käytetään lyöntejä, potkuja, vangitsemista ja painia. Kehittäessään Jeet Kune Dota Bruce Leen periaate oli keskittyä olennaiseen ja kehon parhaisiin luonnollisiin aseisiin. Jeet Kune Do perustuu kolmeen periaatteeseen, joita ovat tehokkuus, suoruus ja yksinkertaisuus. Taistelu siis pyritään pitämään nopeana ja iskemään kovalla voimalla, luonnollisia etuja hyödyntäen ja ilman ylimääräistä “krumeluuria” eli hienostuneita mutta tehottomia liikesarjoja.Suomessa Jeet Kune Dota järjestää JKD Helsingissä ja Oulussa ja siitä järjestetään kursseja eri tasoille, seminaareja sekä vyökokeita. JKD on Suomen vapaaotteluliiton jäsen.

Taekwondo

Taekwondo – mikä joskus tunnetaan myös “jalan ja käden tienä” – on alun perin Koreassa kehittynyt itsepuolustuslaji. Taekwondo on olympialaji ja Suomeen se saapui 1970-luvun lopussa suurmestari Dae Jin Hwangin ansiosta. Suomessa on tällä hetkellä 68 aktiivista taekwondo-seuraa ja lajin harrastajien määräksi on arvioitu jopa 10 000. Taekwondo on maailman suosituin itämainen itsepuolustuslaji noin 70 miljoonalla harrastajalla.Taekwondo on paitsi kamppailulaji, myös erinomaista kuntoliikuntaa. Taekwondo perustuu ainoastaan ihmisen liikkeisiin ja se on niin kutsuttu täyskontaktilaji, eli taekwondossa sallittuja ovat jopa päähän kohdistuvat potkut. Taekwondo on hyvin tehokas itsepuolustuslaji, minkä vuoksi kattavat varusteet (käsi- ja jalkasuojat, rintasuoja, hanskat, alasuoja, kypärä sekä suusuoja) ovat tarpeellisia. Verrattuna joihinkin muihin itämaisiin kamppailulajeihin taekwondo pitää sisällään enemmän potkuja. Potkuista kerätään pisteitä.Taekwondossa on kymmenen oppilasarvoa, joista 1-3 ovat oppilasarvoja, 4-6 opettaja-arvoja, 7-8 mestariarvoja ja 9-10 kaikista korkeimpia, suurmestariarvoja. Taekwondo sopii lajina kaikenikäisille ja taekwondoryhmiä järjestetään erikseen mm. lapsille ja junioreille ympäri Suomea.Suomessa taekwondon kattojärjestö on vuonna 1980 perustettu Suomen Taekwondoliitto. Kuten muissakin maissa, myös Suomessa taekwondo on jakautunut kahteen erilaiseen muotoon eli WTF:n ja ITF:n hallinnoimiin taekwondoihin. Suomalaisilla taekwondon harrastajilla on ollut myös menestystä kansainvälisissä arvokisoissa, sillä Suomi on voittanut taekwondon MM-mitalin kaksi kertaa ja kilpaillut taekwondossa vuosien 2000, 2004 ja 2012 olympialaisissa.

Eskrima

Eskrima on kamppailulaji joka on peräisin Filippiineiltä, jossa se on myös kansallinen urheilulaji. Lajin nimi on peräisin espanjankielisestä miekkailua tarkoittavasta sanasta “esgrima”. Tässä taistelulajissa käytetään aseita, esimerkiksi keppejä, puukkoja ja muita teräaseita. Näiden lisäksi käytetään paljain käsin ottelua, nivellukkoja sekä erilaisia aseistariisumistekniikoita. Aseiden käyttö tekee tarpeelliseksi myös suojautumisen: versiosta riippuen pelaajilla on yllään ainakin topatut liivit ja kypärä.

Lajin taustaa

Päinvastoin kuin esimerkiksi kenjutsu, eskrima on historialtaan alempien luokkien laji. Siksi siitä ei ole säilynyt lähes minkäänlaista kirjallista tietoa. Eskrimassa yhdistyvät muinainen Intiasta peräisin oleva keppitaistelutraditio, Filippiinien omat taisteluperinteet sekä siirtomaa-ajan espanjalaiset vaikutteet. Lajin muoto on sittemmin vakiintunut, ja opetus muuttunut systemaattiseksi. Eskriman leviäminen kansainvälisesti oli hidasta, sillä sitä opetettiin pitkään vain filippiinoyhteisöissä, ja opettajia kritisoitiin perinnetaidon levittämistä ulkopuolisille. Itämaisten taistelulajien suosio on kuitenkin edesauttanut myös eskriman nousua, ja monet koulut opettavatkin useita lajeja.

Aloittelijasta mestariksi

Harjoittelu aloitetaan puukeppien kanssa, ja kun taitoa on karttunut tarpeeksi, siirrytään käyttämään teräaseita. Vasta tämän jälkeen opetellaan aseettomia tekniikoita. Teräaseiden käyttö sekä niiltä puolustautuminen ovat tärkeä tekijä eskriman suosion takana. Kansainvälisesti lajista on olemassa versioita, joissa korostetaan itsepuolustusta ja aseistariisuntaa. Mutta keskeistä on myös ajatus, että hyökkäys on paras puolustus. Aitojen machete-veitsien tai puukkojen käyttö vaatii ottelijalta rautaisia hermoja ja todellista teknistä osaamista.

Top